ÄKS

Urho joutui taipumaan Peliitoille

18.02.2024 12:25
Kuva Tomi Tiainen 

Peliitat haki kolme pistettä Suolahdesta fyysisen kamppailun jälkeen, jossa useampikin tilanne herätti keskustelua niin kentällä kuin katsomonkin puolella. 

 

Ottelu alkoi ryminällä, ja vain kahden minuutin jälkeen Janne Mäkiaho vei Urhon johtoon. Tätä iloa ei kuitenkaan kauaa kestänyt, vaan vieraiden Tomi Inkinen iski pelin tasoihin hetki myöhemmin. Inkisen toisella maalilla Peliitat eteni 1-2 johdossa myös erätauolle. Ensimmäisessä erässä Urhon tasoitusmaali hylättiin pitkän keskustelun jälkeen, joka herätti keskustelua runsain määrin.

Toisessa erässä Urho oli kuskin paikalla ja tasoittikin pelin nopeasti Tuukka Halttusen osumalla. Kylmää vettä tuli niskaan heti seuraavassa vaihdossa, kun Niklas Westerlund vei Peliitat jälkeen karkumatkalle. Pian tästä iski jälleen Mäkiaho, ja lukemat olivat tasan 3-3. Urholla oli tilaisuus iskeä johtomaali, mutta kuin varkain vieraiden Jere Manninen pääsi iskemään vastahyökkäyksen päätteeksi vieraat johtoon.

Urho ei kolmannessa erässä pystynyt ohittamaan vahvasti pelannut Peliittamaalivahtia, vaan vierasjoukkue haki pisteet lopulta tylyn viimeistelyn myötä lukemin 3-6. Urhon paikka sarjakärjessä säilyy, ja Peliitat nousi ainakin hetkellisesti sarjan kolmanneksi, enemmän pelejä pelanneena kuin Laukaan Gladiators.

Urhon runkosarjaa on jäljellä yksi ottelu, ja se mitellään ensi lauantaina, 24. helmikuuta, kun vastaan saapuu Sukika Suonenjoelta. Ottelu alkaa kello 16.00.

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy