ÄKS

Urho kesytti Peliitat Heinolassa

08.02.2026 10:43
Arkistokuva.

Urhon runkosarjan viimeinen vierasottelu pelattiin lauantaina Heinolassa, jossa vastassa oli sarjakakkonen Peliitat. Peliittojen kausi on ollut vahva, ja se on yksi suosikeista voittamaan koko lohkon. Kotiotteluissaan se oli lauantai-iltaan saakka voittamaton. 

 

Ottelun tahdin määräsi kuitenkin Urho. Alkuminuuteista alkaen Urhon luistelupelaaminen oli edellä kotijoukkuetta, jonka myötä pelin virtaus oli vieraiden hallussa. Ensimmäisen maalin pääsikin iskemään Juho Nyman upean sommitelman päätteeksi. Lisäosumia ei ensimmäisessä erässä nähty. Toisessa erässä Kristian Kujala ja Tino Aunala veivät Urhon jo 0-3 johtoon, ja tämän myötä peli alkoi vaikuttaa taputellulta. Urhon kiekonhallinta oli vahvaa, eikä Peliitat päässeet tosissaan hätyyttelemään Urhon maalia. Vaarallisimmat paikat Pelitat loi ylivoimalla, jossa oli kotijoukkueen iskun paikka.

Kolmannessa erässä kotijoukkue yritti saada lisävaihdetta päälle, ja iskikin illan ainokaisensa läpiajosta. Loppulukemat lopulta 1-3, ja vieraspisteet Suolahteen. Ottelua seurasi Heinolassa liki 600 katsojaa, joten kevättä on ilmassa myös katsomoissa.

Urhon viimeinen runkosarjaottelu pelataan lauantaina 14.2. Suolahdessa. Sen jälkeen alkaa pudotuspelit, jotka starttaa välittömästi keskiviikkona 18.2. Kotiottelulla. Tuon ottelun vastustaja selviää viimeistään runkosarjan viimeisellä kierroksella.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

 

TOIMITUSJOHTAJA
Pirjo Hakkarainen
040 565 0941

 

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

 

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Marjut Parola
myyntipäällikkö 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy