ÄKS

Urho palasi voittojen tielle

28.01.2024 10:04
Kuva Tomi Tiainen 

Urho palasi voittojen tielle viime lauantaisen jatkoaikatappion jälkeen, kun se kohtasi vieraskaukalossa Suonenjoella paikalliset Kiekko-Karhut.

 

Sarjataulukossa muutaman pykälän sarjakärki Urhoa takana oleva SuKiKa on varsinkin kotikaukalossaan ollut yllätysvalmis joukkue, kiusaten isompiaan jatkuvasti.

Ensimmäinen erä kulki vieraiden komennossa, ja Onni Boman veikin Urhon johtoon alivoimamaalilla vajaan kolmen minuutin pelin jälkeen. Erän puolivälin jälkeen Saku Tikkanen ja Hiskias Hakala iskivät maalin mieheen, ja Urhon 0-3 johtoon. Ennen erätaukoa kotijoukkue sai kuitenkin kavennuksen aikaiseksi, ja taukolumat kirjattiin lukemin 1-3.

Toisessa erässä Urho painoi kaasua entisestään, ja karkasi lopulta 2-6 johtoon. Peli pyöri jatkuvasti hyökkäyspäässä ja Valtteri Tiaisen, ja Kristian Kujalan lisäksi Boman iski illan toisensa. Kolmas erä olikin sitten todella rikkonainen, ja jäähypenkki kului molempien osalta. Sukika ei kuitenkaan missään vaiheessa hätyytellyt voittoa, ja loppulukemat kirjattiin lukemin 3-7, Kristian Mäkisen iskiessä vielä pelin lopussa.

Urholla on runkosarjaa jäljellä kolme kotiottelua, ja kaikki niistä pelataan kotikaukalossa. Ensimmäinen on vuorossa lauantaina 10.2., kun vastaan saapuu sarjan kakkospaikalla oleva PEPO Lappeenrannasta. Urho jatkaa voiton myötä edelleen sarjakärjessä.

 

Vastaa

  1. Marko Nykänen sanoo:

    Olisi hyvä tietää miten Urhon jääkiekko pelit jatkuvat runkosarjan jälkeen. Onko olemassa jonkinlaista ”playoff” kaaviota ?

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy