ÄKS

Urho rallatteli Riemuisaan voittoon

02.09.2023 10:05

Suolahden Urhon kiekkomiehistö näytti liki 200-päiselle kotiyleisölle, että se alkaa olla valmis sarjakauteen 2023-2024. 

 

Myöhään perjantai-iltana jyväskyläläistä Liikunnan Riemua vastaan alkanut harjoitusottelu alkoi lupaavissa merkeissä, kun jo neljän minuutin pelin jälkeen Kristian Kujala iski kiekon ohi vierasmaalivahdin. Urhon hyvä hallinta katkesi kuitenkin jäähyyn, josta vastustaja rankaisi välittömästi. Erää jatkettiin tasatahdissa, maaleja iskien molempiin päihin. Urholta onnistumiset Janne Mäkiaholle ja Jarkko Kaasiselle.  lähdettiin lukemista 3-2.

Toisessa erässä kotijoukkue löikin sitten isompaa vaihdetta silmään, ja ylempää sarjatasoa pelaava vierailija putosi kyydistä. Kerta toisensa jälkeen kotijoukkue loi vaarallisia maalipaikkoja, halliten ottelua välillä mielin määrin. Erässä nähtiin kaikkiaan neljä maalia, joista jokainen punanuttujen toimesta. Kaasinen viimeisteli hattutemppunsa, ja täksi kaudeksi suolahteen Keupa HT:sta siirtynyt Onni Boman onnistui kahdesti.

Kolmannessa erässä näkyi hieman ottelun ratkeaminen jo turhan aikaisin, ja peli meni ajoittaun pelailuksi. Erässä nähtiin kaksi maalia, kumpikin kotijoukkueen toimesta, kun Jaakko Hämäläinen ja Valtteri Tiainen osuivat kertaalleen kumpikin.

Loppulukemat näin ollen tylyt 9-2, eikä ainakaan perjantaina jäänyt epäselväksi, onko suolahtelaiset valmiina kauden alkuun.

Urho pelaa vielä yhden harjoitusottelun tänään lauantaina Lapualla, jälleen pykälää ylempänä Suomi-sarjassa olevaa Virkiää vastaan. Sarjaottelut käynnistyvät lauantaina 16.9. Leppävirralla, ja ensimmäinen kotiottelu nähdään 23.9. Kello 16.

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy