Urho laittoi runkosarjan kakkosen lujille keskiviikkona playoffavauksessa Kangasalla. Tiukka ottelu kääntyi kotijoukkueelle vasta jatkoajalla.
Ensimmäiseen erään Urho sai hienon alun, kun Jere Suonikko iski vieraat johtoon vain minuutin pelin jälkeen. Muutamaa minuuttia myöhemmin Roope Vainikainen hyödynsi vastustajan virheen, ja iski lukemiksi jo 0-2. Ensimmäisessä erässä ei lisämaaleja nähty.
Toisessa erässä Janne Mäkiaho lisäsi Urhon johtoa jo kolmeen maaliin, kunnes Eagles sai kuparisen rikottua. Toisen erän aikana Eagles iski kaksi maalia ylivoimalla, ja kampesi itsensä maalin päähän.
Kolmannesta erästä tulikin todellinen trilleri. Molemmilla oli paikkoja ratkaista ottelu edukseen, mutta tasoitusmaalin iski kotijoukkue. Erän lopulla vihelletty rangaistuslaukaus upposi sisään, ja pelissä edettiin jatkoajalle.
Jatkoajan Urho pääsi aloittamaan ylivoimalla, mutta siinä ei ratkaisua saatu. Ylivoiman jälkeen eaglespelaaja pääsi läpiajoon, jonka jälkitilanteesta tuomari löysi jälleen rangaistuslaukauksen arvoisen rikkeen. Tästä ei kotijoukkueen pelaaja erehtynyt, vaan sarjan ensimmäinen voitto jäi Kangasalle.
Playoffkiekkoa on tarjolla lauantaina Murskaamossa, kun kiekko tippuu jäähän kello 16.00. Voitolla kausi jatkuu sunnuntaina, tappiolla tämän kauden taival päättyy.
Kisa-Eagles – Urho 4-3 JA. (0-2) (2-1) (1-0)