Urho pelasi viikonlopun aikana kaksi ottelua, joista ensimmäisessä se kohtasi lauantaina kotikaukalossa Suolahdessa Pelikaanit.
Kovassa vireessä oleva kotijoukkue ei antanut armoa paikallisvastustajalleen. Ensimmäisessä erässä kuskin paikalle hypännyt Urho latoi ensimmäiseen kuuteen minuuttiin kolme maalia, ja peli oli käytännössä taputeltu. Vieraiden maalilla pelanneelle Julius Suojaselle kertyi 53 torjuntaa, kun Urhon maalilla debytoinut nuori Leevi Sihvonen kirjasi ensimmäisessä aikuisten pelissään nollapelin 16 torjunnalla.
Kaikkein kovimmin Pelikaaneja kuritti puolustaja Saku Tikkanen neljällä maalillaan, sekä Atte Tiitinen hattutempulla. Loppulukemat 14-0.
Sunnuntaina Urho pelasi kauden ensimmäisen vierasottelunsa Leppävirralla, kun se kohtasi Leki-75:n. Ottelusta muotoutui lähes toisinto lauantain pelistä. Vierasjoukkue Urholla ei ollut tietoakaan matkaväsymyksestä, vaan ensimmäisen erän jälkeen taululla komeilivat lukemat 0-5. Laajalla rintamalla onnistumisia saanut Urho latoi kaksinumeroiset taululle myös sunnuntaina, ja ottelun loppulukemat olivatkin vieraiden hyväksi tylyt 2-12.
Sarjan kärjessä puhtaalla pelillä oleva suolahtelaisryhmä jatkaa otteluitaan lauantaina Heinolassa, kun se kohtaa sarjan ennakkosuosikkeihin lukeutuvan Peliitat. Kauden ensimmäinen koitos Suolahdessa päättyi Urhon voittoon lukemin 5-3. Seuraava kotiottelu on vuorossa lauantaina 11.10., kun vieraaksi saapuu Imatran Pesä.