ÄKS

Urholle vakuuttava vierasvoitto

13.01.2013 12:08

Suolahden Urhon jääkiekkojoukkue haki jatkosarjan ensimmäisen vierasvoittonsa lauantaina. Sarjan häntäpään joukkueisiin kuuluva Polvijärven Urheilijat oli vailla mahdollisuuksia suolahtelaisten käsittelyssä. Urho vei arvokkaat pisteet maalein 3?9 (0?2, 0?5, 3?2).

Ottelu oli alusta asti suolahtelaisten hallinnassa. Ensimmäisessä erässä Polvijärven maalivahti piti 17 torjunnallaan joukkueensa vielä pelissä mukana, urhon onnistuessa maalinteossa kahdesti.

Toisessä erässä Urho ratkaisi pelin nopeasti. Jo hieman ennen ottelun puoltaväliä taululla seisoi murskaavat 0?6 lukemat. Erän lopulla vierasjoukkue kasvatti johtoaan vielä maalilla. Kolmanessa erässä kotijoukkue pääsi maalin makuun ja onnistui kolmella osumallaan hieman kaunistelemaan lukemia.

Urhosta kovimmat tehot tekivät Kristian Liimatainen (2+2), Ville Hämäläinen (2+2) ja Antti Temonen (1+2). Urho jyräsi ottelussa kuitenkin ennen kaikkea tasaisuudellaan, sillä peräti 13 pelaajaa merkautti itselleen tehomerkinnän.

Jatkosarjan otteluohjelma, sarjataulukko ja tilastot löytyy liiton sivuilta:

http://sjlrap01.lahtis-enterprises.com/statistics/hockey/rt_content.php?LANG=FI&LID=8&GID=1597&TYPE=8&SEASON=2013&nomenu=1

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy