ÄKS

Utareet notkuen nurmelle

27.05.2013 13:20 (muokattu 27.05.2013 14:11)
Nyt koitti vapaus!

Valion maitotiloilla viime vuodesta alkaen järjestetyt Lehmät laitumelle -tempaukset ovat keränneet kiitettävästi yleisöä ja tänäänkin Niemelän tilalle Parantalaan kerääntyi bussilasteittain koululaisia sekä pienempiä lapsia vanhempineen. Luvassa oli tietoiskuja lehmistä ja maidontuotannosta, Valion maistiaisia sekä tietokilpailu teeman ympäriltä. Myös vasikoiden nimiehdotuksia otettiin vastaan.

Niemelän tilan emäntä Aune Soikkeli kertoo, että viime vuonna lehmät saatiin ulos vasta kesäkuun puolella.

—Ruoho ei ollut kasvanut tarpeeksi, mutta nyt näyttää hyvältä. Meidän lehmät ovat tänään ulkona ensimmäistä kertaa, joten intoa riittää! Tätä ennen ne on vain saaneet katsoa ovista pihalle ja haistella kesätuulia.

Aitaukseen tutustumisen ja hierarkian vatvomisen välillä ehti poseeraamaankin.

Aitaukseen tutustumisen ja hierarkian vatvomisen välillä ehti poseeraamaankin.

Riemua riittikin, kun lehmämammat päästettiin yksi kerrallaan kirmaamaan tuoreelle laitumelle. Kun paikat oli otettu haltuun, alkoi armoton kilpailu tämän kesän kuningattaruudesta. Voiton taisi viedä viime kesänkin johtaja, lauman ainoa sarvipää.

Alisa (vas.), Suvi ja Eveliina ihastelivat Niemelän pieniä vasikoita.

Alisa (vas.), Suvi ja Eveliina ihastelivat Niemelän pieniä vasikoita.

Kolmosluokkalaiset Suvi Pulli Hietaman koululta sekä Alisa Hänninen ja Eveliina Kautto Keskuskoululta eivät ole ennen todistaneet lehmien ensimmäistä laidunpäivää.

Luultavasti ne on aika innoissaan, tytöt arvelevat.

Pienessä aitauksessa heinää mutustavat vasikat innoittavat heidät keksimään nimivaihtoehtoja: Suvi ehdottaa Paavoa, Eveliina Limppua ja Alina Minttua. Valion uutta jogurttiakin on maistettu, kuulemma maistui. Suvi, Alisa ja Eveliina kertovat juovansa joka päivä maitoa.

Se on parasta murojen kanssa, kaikki tytöt julistavat.

— Ja kaakaossa!

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy