ÄKS

Uusi poliisiasema vanhan terveyskeskuksen paikalle – rakentamaan ensi vuonna

16.06.2016 13:12
Vanhan teekoon tontille tulee poliisi.

Äänekoski on saamassa uuden poliisiaseman. Uudisrakennus nousee Piilolanniemeen vanhan terveysaseman paikalle. Rakennustöiden on määrä alkaa vuodenvaihteen jälkeen. Upouusi poliisiasema avannee ovensa vuonna 2019.

Sisä-Suomen poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikkö Kari Hemmingin mukaan virallinen päätös rakennuspaikasta tullee ensi viikolla. Lopullisen rakennuspäätöksen poliisihallitus tekee, kunhan valtio vahvistaa, että rahat rakentamiseen löytyvät.

Vaikkei päätös olekaan vielä sinetöity, ei poliisilaitoksella epäillä projektin toteutumista.

– Me olemme ihan varmoja, että uusi poliisiasema tulee, Hemminki sanoo ÄKSälle.

Rakentamisen maksaa valtion omistama Senaatti-kiinteistöt, joka kilpailuttaa suunnittelijan. Ensimmäiseksi edessä ovat vanhan teekoon purkutyöt.

Rakennuksen kustannusarviota ei Senaatti-kiinteistöistä osattu torstaina antaa asiasta vastaavan henkilön ollessa tavoittamattomissa.

ÄÄNEKOSKI on ollut ilman omaa täyden palvelun poliisiasemaa sen jälkeen, kun Torikadulla sijainneet tilat todettiin sisäilmaongelmien vuoksi käyttökelvottomiksi vuonna 2014. Nykyiset väistötilat poliisi sai keväällä 2015.

Sisä-Suomen poliisilaitos harkitsi neljää eri tonttivaihtoehtoa sen jälkeen, kun tuli ilmi, ettei keskustasta löytynyt yhtään valmista rakennusta, joka olisi voitu muuntaa poliisin käyttöön. Selvityksen kohteena oli muun muassa aseman rakentaminen samalle tontille pelastuslaitoksen kanssa, mutta tämä vaihtoehto osoittautui mahdottomaksi.

Kaksi muuta mahdollista tonttia olivat vanha Teletalon tonttia ja rakentamaton tontti virran rannalla junaradan ja Hiskinmäelle menevän sillan välissä.

– Vanhan terveyskeskuksen tontti on sijainniltaan paras. Nykyisen terveyskeskuksen läheisyys on meille tärkeä yhteistyön vuoksi, Hemminki perustelee.

– Tontti on myös kohtuullisen lähellä pääteitä, ja liikkumista helpottaa sekin, että sen molemmilla puolilla on katu. Lähellä ei ole myöskään korkeita kerrostaloja häiritsemässä.

Merkittävä tekijä oli sekin, että lähin bussipysäkki on vain 150 metrin päässä.

– Tulevalle asemalle pääsee siis hyvin myös julkisilla välineillä.

ÄÄNEKOSKI on siis saamassa jälleen ns. täyden palvelun poliisiaseman. Se tarkoittaa mm. lupapalveluita, rikostutkintaa, valvontapartioiden taukotiloja ja poliisivankilaa. Putkareissut esimerkiksi Saarijärvelle jäävät siis historiaan. Putkia tullee viisi tai kuusi.

Poliisiasemalle tulee työpaikat yli 40 työntekijälle. Määrä on jotakuinkin sama kuin entisen poliisiaseman kohdalla.

Neliömäärä kasvaa 2300:aan, mikä on 800 enemmän kuin vanhan poliisiaseman. Pinta-alan kasvun syynä ovat paljolti muuttuneet rakennusmääräykset.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy