ÄKS

Vaalimainokset ilmestyvät katukuvaan

19.05.2021 09:15 (muokattu 19.05.2021 13:21)
Vaalimainokset tulevat tänään katukuvaan. Ensimmäisenä Suolahdessa ripustamaan ennätti vasemmistoliitto.

Vaalien ulkomainonta alkoi virallisesti keskiviikkona.

 

Ehdokaslistat on toimitettu kaupungin keskusvaalilautakunnalle 4. toukokuuta. Viimein saatiin numerot ja nyt ovat julisteet tulleet painosta. Uunituoreita vaalimainoksia alettiin ripustaa katukuvaan tänään keskiviikkona, tasan viikko ennen ennakkoäänestyksen alkamista.

Ensimmäiset julisteet kiinnitti vasemmistoliitto. Ripustamassa olivat sisarukset Sirpa Martins ja Simo Holopainen.

Ely-keskukset valvovat mainosten sijoittamista oikein. Esimerkiksi maanteiden rampeille ja liikennemerkkeihin ei ole sallittua kiinnittää vaalimainoksia. Kiellettyä on myös vaalimainoksiin kajoaminen. Rikoslaissa vaalijulisteiden repiminen katsotaan vahingonteoksi. Lain mukainen rangaistus vahingonteosta on sakkoja tai enintään yksi vuosi vankeutta.

Ennakkoäänestys 26.5.-8.6. 

Varsinainen vaalipäivä 13.6.

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy