Vaalityö ei ole päässyt näkyviin kaduilla ja toreilla. Äänekosken sosialidemokraatit ovat pistäneet vaalimakkarat tulille koronarajoitukset huomoiden.
Perjantaina Äänekosken S-Marketin edessä paistettiin 120 makkaraa, tänä tuulisena lauantaina ainakin toinen mokoma.
– Ihmiset ovat olleet iloisia, kun vaalivankkurit ovat lähteet liikkeelle. Hieman on itseäni harmittanut, ettemme saaneet 30 ehdokasta listoillemme, vaikka sitä lähdettiin tavoittelemaan. Harmittelen sitäkin, etten saanut tänään ketään tänne puolueesta, sillä korona on pistänyt ministereiden liikkumiset minimiin, demareiden nokkamies Seppo Ruotsalainen sanoo.
Vaalipäällikkö Johanna Vertainen kertoo huomanneensa saman asian.
– On ihanaa kun on päästy ihmisten ilmoille, Vertainen huokaa.
Tarjolla oli vaaliteemojen lisäksi mehua, kahvia ja makkaraa. Ilmapalloja ja 12-vuotiaan Veeti Tarvaisen haitarinsoittoa. Olipa tarjolla myös pieniä punaisia lapioitakin
– Jotkut ovat joskus jakaneet ämpäreitä, mutta nyt saa lapioita, sanoo Hannu Penttinen.
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kari Kiiskinen iloitsee ihmisten kohtaamisesta.
– Kiva päästä tapaamaan ihmisiä. On saanut käydä mukavia keskusteluja, ja saanut kuulla positiivista palautetta valtiovallan toimista koronaa vastaan, Kiiskinen sanoo.
Korona on puheenaiheiden ykkönen. Tiina Liimatainen kertoo huomanneensa, että ihmisillä on paljon puhuttavaa.
– Monenalaisia keskusteluja on käyty. Kyllä tällaiset livekohtaamiset ovat tarpeen, Liimatainen sanoo.
Koska korona, on myös itse politiikan teko siirtynyt verkkoon. Normaalit kokoukset ja sen myötä tapahtuneet kohtaamiset ovat olleet jo reilun vuoden päivät kohtaamisia tietokoneen välityksellä.
– Kyllä tämä vähän kummalliselta tuntuu, kun on ollut niin pitkään neljän seinän sisällä, Rolf Nyholm sanoo.
Marko Tuhkanen näkee koronassa jotain positiivista.
– Tuli tehtyä väkisin digiloikka. Nyt ollaan täällä maskit naamalla, ja pitää katsoa tarkkaan, että tuntee ihmiset silmistä, Tuhkanen naurahtaa.