Vanhan Äänekosken kotiseutuyhdistyksen (Väksyn), toimialue on ollut perustamisvuodesta, 1962 alkaen ”Vanha Äänekoski” eli silloiset Äänekosken, Suolahden ja Äänekosken maalaiskunnan kunnat. Perinnetietoa on vaalittu jo 60 vuoden ajan.
– Konginkankaalla oli jo ennätetty perustaa kotiseutuyhdistys vuonna 1948, mutta sen toiminta sammui 1950-luvun lopulla ja leimahti uudeksi pontevaksi Kömin Killaksi, oltuaan vain vuoden Väksyn alajaostona. Yhteistyö Kömin Killan kanssa on jatkunut monella tavalla, muun muassa historiateosten kirjoittamisessa ja Mikko Niskasen perinnön vaalimisessa, Väksyn sihteeri, Timo Enäkoski kertoi juhlahistoriikissaan.
Yhdistyksen toiminta on monipuolista jokaisella vuosikymmenellä.
– On järjestetty kylä- ja nimistöiltoja, valokuvatunnistuksia, historiakierroksia, tehty erilaisia lausuntoja muun muassa kaavoitukseen, monelaista tutkitustyötä on harrastettu kuten myös arkeologiaa ja perinnekeruuta, Enäkoski luetteli.
Työ ei olisi onnistunut ilman hyvää yhteistyötä ihmisten, kylien, yhdistysten, kuntien, tutkijoiden, median ja yritysten kanssa.
– Ympäristö on meille hyvin tärkeä, sillä puhtaan ja viihtyisän kotiseudun vaalimisessa ei ole rajaa pienissä tai suurissa asioissa. Mikäli et ole innostunut kokouksien tai palavereiden suunnittelutöihin, kotiseuturetkeilijälle ja luonnossaliikkujalle on paljon nähtävää ja tehtävää. Etsimme vanhoja rajoja, eränkäyntiä, kasvillisuuden ja eläimistön muutoksia, näköalapaikkoja ja pyrimme kehittämään luonto- ja retkeilypolkuja koko perheelle. Samalla voi tutkia luonnon tilaa ja auttaa maanomistajia ja viranomaisia löytämään epäkohtia tai suojeltavia aiheita. Museoesineiden ja äänitearkiston digitointi sekä kulttuuritapahtumien järjestäminen on ollut viime vuosina yhdistyksen eräs päätoiminta. Äänekosken pienoismallia on tehty vuodesta 2009, ja ehkä se jonain päivänä valmistuu, Enäkoski lausui.
Vanhan Äänekosken Kotiseutuyhdistyksen pitkäaikainen unelma on muuttunut lihaksi, kun uusi museo saadaan avattua Suolahteen Katvelankadulle.
Enäkoski muisteli historiikissaan monia, jo edesmenneitä kotiseudun vaalijoita. Heikki Noronen, Aarne Vuorinen, Anna Piilonen, Otto Pöyhönen ja Impi Sirkka. Vilahteli pitkässä historiikissa monia muitakin, mutta nämä mainittakoon.
– Yhdistyksen aktiivijäseniä oli aloittamassa kunnanjohtaja, pankinjohtaja, kamreeri, kauppias, liikkeenharjoittaja, opettaja, toimittaja, veturinkuljettaja, maanviljelijöitä ja neiti. Heistä kolme oli Äänekosken maalaiskunnasta, kolme Äänekosken kauppalasta ja neljä Suolahden kauppalasta, Enäkoski kertoi.
Yhdistyksen näkyvintä toimintaa on vuosittainen Pässinrata– lehden julkaiseminen. Lehden nimi on otettu seudun kehittymiselle tärkeän yksityisen Suolahti-Äänekoski-radan mukaan.
– Pässinrata tuli Kotiseudun joulu -nimeä kantavan lehden tilalle. Tämä aiheutti pienen jäsenkadon, kun joululehden kannattajat erosivat yhdistyksestä. Tämän vuoden Pässinrata julkaistaan marraskuussa, Enäkoski sanoi.
– Kolmekymmentä vuotta sitten, kun yhdistys täytti 30 vuotta tuumasi perustajajäsen Aarne Vuorinen, että kotiseutuyhdistyksemme on ollut mieluummin työjuhta kuin juhlija. Viime vuosikymmeninä työtä on riittänyt ja toimintaa on rajoittanut siihen sopimattomat tilat. Tänä päivänä meillä on aihetta juhlia näitä kuluneita vuosikymmeniä ja pitkäaikaisen haaveen toteutumista: avaamme uudet musotilat joulukuun aikana, yhdistyksen puheenjohtaja, yhdistyksen perustaja Heikki Norosen tytär Satu Auvinen iloitsi.
Kaupungin ja kaupunginmuseon yhteisen tervehdyksen toi museonjohtaja Marjo Ahola.
– Minulla on mukava muisto 40 vuoden takaa, kun nuorena kansan tieteen opiskelijana sain kutsun tulla esittäytymään kotiseutuyhdistyksen johtokunnalle. Jännitti kovin, sillä olin todennäköisesti saamassa elämäni ensimmäisen kesätyöpaikan yhdistyksen suojeluksessa.
Ahola muistelee, kuinka pitkän pöydän äärelle oli kokoontunut arvokkaita ja ansioituneita kotiseutumiehiä ja -naisia.
– Sain kesätöitä ja työtodistuksessa lukee kuinka museoharjoittelijan tehtäviin kuului Keski-Suomen maakuntamuseon ohjeiden mukaista valokuvien arkistointia ja esineiden tunnistamista ja niiden mittaamista sekä luettelointia.
Ahkeraksi ja tunnolliseksi osoittautuneen Aholan pesti jatkui vielä seuraavana kesänä vuonna 1985.
– Tuolloin arkistoin asiakirjoja ja äänitteitä sekä luetteloin museoesineitä.
Ahola tietää, kuinka vapaaehtoisvoimin vedetyillä yhdistyksillä on ollut omat kipupisteensä.
– Väksy on selättänyt vaikeudet ja on tällä hetkellä vahvassa iskussa ja tahtotilassa jatkamaan paikallishistorian tallentamista. Nyt voin ilokseni todeta, että yhdistys on kaupungin kanssa päätynyt molempia tyydyttävään tilaratkaisuun, Ahola iloitsi.
(Juttu jatkuu kuvan alla)
Mieskuoro Metsot kajautti tunteisiin käyvät Laulu Suomelle ja Keiteleen rannat, johtajanaan Merja Kopare-Närhi
Juhlapuheen tuli pitämään Suomen Kotiseutuliiton palvelukseen 11. marraskuuta astuva Teppo Ylitalo. Suomen Kotiseutuliitto on kotiseututyön keskusjärjestö, joka rakentuu alhaalta ylöspäin.
– Kotiseutu julistaa paikallisuuden ja ihmisen kokoisten yhteisöjen voimaa ja merkitystä. Ei ole kovin kauan siitä, kun ajateltiin että maailma tulee vääjäämättä yhdentymään niin, että ei ole enää väliä missä maassa tai millä paikkakunnalla asuu, kun tietoliikenneyhteydet ja nopea matkustus häivyttävät paikan ja etäisyyden merkityksen. Kävi aivan päinvastoin. Vaikka Teamsit ja Zoomit ja muut yhdistävätkin meitä nyt uudella tavalla, suurin osa ihmisistä ei haluakaan olla maailmankansalaisia. Suurin osa haluaa olla jostakin kotoisin, Ylitalo muistutti.
Kotiseututoimijoiden määrä on valtakunnallisesti selvässä kasvussa.
– Paikallisuudelle – ja suoraan sanottuna kotiseuturakkaudelle – on tilaus ja tarve. Mutta ei kotiseutu ole koskaan ollut, eikä ole tänäänkään paikallaan pysyvä ja muuttumaton, eikä sellaista ole myöskään kotiseututyö. Onko kotiseututyö konservatiivista? On se, se liittyy väistämättä historiaan, muistoihin ja perinteisiin. Onko kotiseututyö kiinni tässä päivässä? On se, se liittyy väistämättä yhteisöllisyyteen ja yhteisön toimintaan juuri nyt. Onko kotiseututyö uudenaikaista ja uudistuvaa? On se, se liittyy väistämättä tulevaisuuden tekemiseen ja tiettyyn visioon, mitä tulevaisuuden toivotaan olevan, Ylitalo kertoi.
Ylitalo muistutti kuinka kotiseututyön kautta voimme pitää yllä meille tärkeitä perinteitä, ympäristöjä ja tapoja elävinä ja paikallisyhteisön voimavaroina.
– Se tarkoittaa esimerkiksi kotiseutumuseoita, kotiseutuarkistoja, julkaisuja, perinnetapahtumia ja mitä moninaisempia muita kulttuuriperintötoimia.
Kotiseutuliiton toinen kärki osoittaa nykypäivään. Ylitalo sanoo, kuinka oleellisen tärkeää on kutsua ja saada kaikki mukaan.
– Jokaisella on oikeus kotiseutuun, jokaisella on oikeus olla rakentamassa omaa kotiseutuaan. Samaan kotiseutuun mahtuu moninaisuutta ja erilaisia näkökulmia. Siksi on tärkeää, että kaikkien yhteistä kotiseutua ovat rakentamassa kaikki: erilaisista taustoista tulevat ja eri-ikäiset, vanhat ja uudet asukkaat. Me haluamme hankkeiden, koulutusten ja tapahtumien kautta kohtauttaa, törmäyttää ja ohjata ihmisiä toimimaan yhdessä. Me haluamme lisätä osallisuutta ja puolustaa lähidemokratiaa, niin että kotiseutu voisi todella kuulua kaikille ja että jokainen voisi tuntea olevansa kotiseudulla kotonaan.
Ylitalo lausui, kuinka kotiseututyötä ovat kaikki ne toimet, joita tehdään paikallisyhteisön eteen.
– Sitä on perinteiden esiin nostaminen ja kunnioittaminen, sitä on tapahtumien järjestäminen ja niihin osallistuminen, sitä on roskan sieppaaminen mukaansa mennessään, sitä on oman paikkakunnan yritysten ja tuotteiden suosiminen, sitä on hyvän puhuminen Äänekoskesta ja omasta kotiseudusta, Ylitalo painotti.
Juhlan kunniaksi jaettiin huomionosoituksia ahkerille tekijöille ja toimijoille. Huomion saivat: Risto Raittila, Risto Korhonen, Kalle Helander, Pirjo Luukkainen, Hannu Kumpulainen, Kari Hämäläinen, Eero Hakonen, Helena Ojanen, Ahti Ojanen, Timo Enäkoski, Marja Levänen, Tuula Dahlblom ja Seppo Hänninen.
Risto Raittila, Risto Korhonen,, Pirjo Luukkainen, Hannu Kumpulainen, Eero Hakonen, Helena Ojanen, Ahti Ojanen vastaanottivat huomionosoitukset.
Väksyn uurastaja, Timo Enäkoski sai kunniakirjan lisäksi Ari Liimataisen teoksen. Satu Auvinen ja Eila Nurmi jakoivat palkinnot.
Koskelan Tanssi ja upea tanssiesitys, koreografia Henna Salonvaara.
Jo ulko-ovella oli juhlan tuntua.
