ÄKS

Valtuusto päätti: veroprosentti nousee 21,5:een

10.11.2014 19:31 (muokattu 10.11.2014 19:35)

Äänekosken kaupunginvaltuusto on juuri päättänyt nostaa veroprosenttia. Ensi vuonna kaupunkilaiset maksavat 21,5 prosentin kuntaveroa entisen 21,0:n sijaan. Äänet menivät noston puolesta luvuin 35–8.

Ehdotus on vs. kaupunginjohtajan Matti Tuonosen esityksen mukainen. Kaupunginhallitus kääntyi Tuonosen kannalle kokouksessaan kolme viikkoa sitten.

Ehdotuksen veronkorotuksen nostoa vastaan teki Jari Halttunen (ps). Häntä kannatti Tommi Lunttila (kok). Nostoa vastustivat vain seitsemän perussuomalaista valtuutettua ja Lunttila.

Kuntaverosta äänestettiin valtuustossa toista kertaa tänä vuonna. Kesäkuussa valtuusto päätti äänin 22–18, että prosentti pidetään entisellään.

Lue lisää päätöksestä ja perusteluista ÄKSän sivuilla myöhemmin tänä iltana.

Vastaa

  1. Peksi sanoo:

    Niin, kyllähän sitä rahaa tarvii että on varaa maksaa Möllerille palkkaa kotiin mitääntekemättömyydestä sun muita yhtä fiksuja kuluja. Ilolla maksamme! 🙂

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy