ÄKS

Valtuustokonkarin tauon paikka – Eila Nurmi johtaa tämän kauden viimeisen valtuuston

12.06.2021 18:56
Eila Nurmen lempipaikka kotona on oma lukunurkka. Valokuvassa nuorempi Eila pitämässä puhetta Televan tehtaan vihkiäisissä syyskuussa 1977. 

Eila Nurmi on toiminut kaupunginvaltuutettuna kuuden kaupunginjohtajan aikana. Nyt on aika eläköityä vastuutehtävistä – ainakin useimmista, ja siirtyä kolmannen sektorin toimijaksi.

 

Poliittinen kenttä on muovautunut uudelleen Eila Nurmen valtuustouran aikana. Vuonna 1976 SKDL:n varavaltuutetuksi valittu Nurmi sai vielä uran loppuun nimityksen toimia kaupunginvaltuuston puheenjohtajana, kun vasemmistoliiton Juho Kautto väistyi tehtävästä keväällä 2021.

– Tämä on tietenkin kunniatehtävä, ja hieno huipennus uralle. Kiitos ryhmälleni luottamuksesta!

Kiinnostus politiikkaan ja yhteisten asioiden edistämiseen on lähtenyt kasvuun jo nuorena. Eila Nurmen isä oli aikanaan maalaiskunnan valtuustossa ja kunnanhallituksessa, ja hänen kanssaan tuli kotonakin puhuttua politiikasta ja vaikuttamisesta. 

– Kuntapolitiikassa toimitaan kuntalaisten edustajina, mutta pitää huomioida koko kunta ei vain omia sidosryhmiä. Minulle politiikan suola on nimenomaan se sosiaalisuus, että yhdessä hoidetaan asioita. Teams-kokoukset tuntuvat latteilta, Nurmi pohtii. 

Yhteydenpito puolueiden kesken on helpompaa nykyvälinein, mutta tavallaan toiminta ryhmien välillä on myös erkaantunut, Nurmi arvioi.

– Kokousaineisto annetaan meille hyvin valmiina, ja asioista keskustellaan sitten omissa poteroissa ennen kokousta. Iltakoulussa on hyvä, kun saa kuulla erilaisia näkökulmia. Olen muuttanut alkuperäistä kantaani asioista, kun olen saanut parempaa tietoa – se on mielestäni osa päättäjän vastuuta.

Valtuutetun arki on muuttunut hektisemmäksi. Kokouksissa on paljon asiaa, ja virkamiehetkin tuntuvat olettavan, että jokainen valtuutettu ehtii perehtyä ja sisäistää kaiken käsillä olevan jo ennen kokousta, Eila Nurmi miettii.

– Välillä on sellainen asenne, ettei saisi kysellä tyhmiä. Mutta niinhän sitä juuri oppii! Ei millään voi ehtiä lukea esimerkiksi kaikkia eri hallintokuntien materiaaleja, kun jo oman lautakunnan asioissa on niin paljon sisäistettävää.

Myös lisääntynyt häirintä on ilmiö, joka huolestuttaa valtuustokonkaria. Oman puolueen kannattajissa Eila Nurmi on huomannut epävarmuutta ehdolle asettumisesta.

– Uusien ehdokkaiden kampanjointi on tietenkin työlästä, mutta vasemmistolaisten kohdalla tuntuu myös, ettei uskalleta tunnustaa väriä samalla tavalla kuin ennen. Ajatellaan vaikka, että työnantaja on eri puolella ja siitä voi tulla seurauksia. Tämän ovat tuoneet esille etenkin määräaikaisissa työsuhteissa olevat.

Tekninen lautakunta on ollut Eila Nurmen vaikuttamisen paikka tällä kaudella, kuten myös Äänekosken Energian hallitus, jossa kausia on ollut useita. Sähköpiirtäjäksi aikuisiällä opiskellut ja viimeksi paperitehtaalla teknisenä avustajana työskennellyt Nurmi on kiinnostunut kaavoituksesta ja infrasta, joilla kuntaa tehdään kuntalaisia varten. 

Vanhan Äänekosken Kotiseutuyhdistyksen jäsenenä myös rakkaus kotiseutuun ajaa mukaan päätöksentekoon.

– Voisin yhdeksi isoksi onnistumiseksi sanoa Pankkisillan suojelupäätöksen. Nyt on hyvä jäädä pois, kun se prosessi saatiin loppuun. Pankkisillalla on ollut merkittävä rooli kaupunkimme kehityksessä.

Eila Nurmea on muistettu vuonna 2002 Tasavallan Presidentin myöntämällä Suomen valkoisen ruusun ritarikunnan 1. luokan mitalilla kultaristein. Isojen asioiden edistäminen tuo iloa, mutta prosessit ovat ajoittain myös raskaita, Eila Nurmi muistuttaa.

– Politiikka vie paljon aikaa, ja siitä on joskus ollut huono omatunto. Asioista väännetään pitkään ja jälkikäteen voi jäädä miettimään, tekikö kaiken voitavansa. Olen usein ollut stressaantunut, mutta nyt en enää jaksa puida niitä asioita. Otan mieluummin hyvän kirjan ja uppoudun siihen, Nurmi toteaa.

Valtuustotoimen loputtuakaan aika ei tule jäämään pitkäksi. Eila Nurmi jatkaa edelleen muutamissa valituissa rooleissa, kuten eläkeläisyhdistyksen sihteerinä. Koskaan ei voi myöskään sanoa ”ei koskaan”. 

– En lähtenyt ehdolle nyt, mutta en voi vannoa, ettenkö olisi listalla taas neljän vuoden päästä! Nyt on kuitenkin aika olla perheen ja ystävien kanssa, lukea kirjoja ja tehdä puolison kanssa reissuja matkailuautolla. Timo on innostanut minut pelaamaan golfiakin! Myös mökillä voi olla pidempiä aikoja, kun allakka tyhjentyy kesän lopulla ja pääsee marjojen ja sienten metsästykseen. Nyt ehdin myös touhuilla ompelukoneen kanssa, Eila Nurmi kaavailee.

ÄKS kiittää Eilaa yhteisten asioiden hoitamisesta! 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy