ÄKS

Vanha pysti pääsee näkyvälle paikalle

15.08.2023 10:40
Taiteilija Ari Liimatainen on puhdistanut ja kunnostanut Suunnannäyttäjän kaikkien Äänekosken keskustassa kulkevaisten ratoksi. Kaupungin käyttöön annettu veistos sijoitetaan torin kulmalle.

Ari Liimataisen veistos, Suunnannäyttäjä, tulee koristamaan keskustan kaupunkikuvaa.

 

Taitelija Ari Liimatainen tekee näkyviä veistoksia. 

– Onhan se hieno kulttuuriteko, kun yksityinen henkilö antaa kaupungin käyttöön veistoksen, joka saa hyvän paikan keskellä kylää. Taiteilijanakin saa olla hyvin iloinen, kun vuosia sitten valmistunut työ on käynyt kaupaksi ja tulee näkyvälle paikalle keskelle kaupunkia torin tuntumaan.

Äänekoskelaisen kuvataiteilija ja kuvanveistäjä Ari Liimatainen myhäilee hyväntuulisena ja puhdistaa säiden armoilla pitkään seisonutta korkeuksiin kurkottavaa ja sauvalla taivaalle osoittavaa reilusti yli kaksimetristä naishahmoa.

– Kunhan kaupungin valmistama jalustakin saadaan asennettua niin Suunnannäyttäjä hoitaa hommaansa entistä ehompana, hän toteaa harjatessaan sementti- ja kivipintaista patsasta. 

Paikoin teos saa myös uutta pinnoitetta ja veistoksen muodot vahvistuvat kestämään uusia pakkasia, helteitä, sateita, tuulia ja tuiverruksia.

Alun perin Kapellimestari -nimen saanut, teräksestä, raudasta, betonista ja kiviaineksista muotoiltu patsas valmistui reilut kymmenen vuotta sitten.

– Teki vaan silloin mieli touhuta välillä jotakin muuta maalaamisen sijaan ja rupesin tuusaamaan pystiä. Tämmöinen siitä sitten tuli, Liimatainen muistelee.

Naishahmolle järjestyi sitten erinäisten kiemuroiden kautta paikka Äänekosken Energian toimipisteen katolle ja siellä se oli lainassa ja kurkotteli korkeuksiin yli kymmenen vuotta.

– Joku luuli sitä tavallista näyttävämmäksi ukkosenjohdattimeksikin, Liimatainen kertoo.

Siirto tuli ajankohtaiseksi, kun rakennukseen tehtiin kattoremontti. Samalla löytyi patsaalle ostaja ja uusi omistaja, joka ei halua julkisuutta.’

Liimatainen arvioi, että tuleva sijoituspaikka on liikenteen ja katuhyörinän keskellä toimiva ja luonteva. Hän toteaa, että taidetta on hyvä tuoda esille ja ihmisten pariin. Katukuvakin monipuolistuu ja katseelle on virikkeitä.

– Kavereiden kanssa tuli pähkäiltyä sopivaa sijoituspaikkaa ja semmoinenkin heitto tuli esille, että tuossa kirkon ja hautausmaan tienoillakin se olisi ollut ihan omiaan ainakin suuntaa antavan nimen ja olemuksen puolesta, Liimatainen pohdiskelee.   

Taiteilijan kevät kului kiireessä kesänäyttelyn töitä tehdessä. Liimataisella on esillä 16 maalausta ja veistos Lihulassa Länsi-Virossa.

– Sen verran tarkkaan on aika mennyt maiden väliä reissatessa ja näyttelyä touhutessa, ettei kesän täkäläisiin kulttuuririentoihin ole juurikaan ehtinyt osallistua. Vaan vielähän noita taitaa olla tarjolla, jos vaikka kerkeisi, hän tuumailee.

Suunnitteilla on myös kuvasarja selityksineen ÄKSään. Tarkoituksena olisi  antaa lukijalle kimmoke kuvan uumeniin ja olemukseen.

– Jonkinlaista ärsykettä ja vuorovaikutusta olisi tarkoitus aiheuttaa, mutta katotaan nyt, miten kehitys kehittyy, Liimatainen empii.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy