ÄKS

Vanhustyön keskusliitto muistuttaa ikäihmisiä: Sääntöjä eristäytymisestä on noudatettava!

19.03.2020 16:21
Huomio kaikki yli 70-vuotiaat: nyt noudatetaan ohjeita ja vaihdetaan kuulumiset puhelimitse!
Vanhustyön keskusliiton puheenjohtaja Hannakaisa Heikkinen tähdentää, että yli 70-vuotiaiden suomalaisten on nyt välttämätöntä noudattaa hallituksen ja viranomaisten ohjeita omasta eristäytymisestä toistaiseksi.

 

 

– On ymmärrettävää, että rajoitustoimet voivat tuntua monesta ikäihmisestä liioittelulta. Tätä virusta ei kuitenkaan missään nimessä pidä vähätellä. Asiantuntijoiden mukaan se on vaarallisin ikäihmisille ja valmiiksi sairaille. Kuolonuhrit muissa maissa ovat hyvin pitkälti olleet iäkkäämpiä. Tämä kaikki on kerta kaikkiaan nyt otettava vakavasti etenkin, kun virus on uusi ja osin vielä tuntematon, Heikkinen sanoo.

Myönteistä suhtautumista rajoituksiin helpottaa se, kun muistaa, että suojelemalla itseä virustartunnalta, suojelee samalla omia läheisiään ja koko yhteiskuntaa ja terveydenhuollon resurssien riittävyyttä.

– Myös asetetulla 70-vuoden karanteeni-ikärajalle on järkiperustelut: sillä pyritään ehkäisemään juuri aktiivisen suuren ikäluokan joukkosairastuminen, Heikkinen perustelee.

Heikkinen pitää suomalaisen yhteiskunnan peruskivenä sitä, että perheet elävät ylisukupolvisesti ja että isovanhemmat ovat tiiviisti mukana lasten ja lastenlasten arjessa. Nyt yhteyttä on kuitenkin pidettävä muuten kuin fyysisesti kohtaamalla.

– Ikäihmiset eivät voi nyt voi toimia lastenhoitoapuna tai ylipäätään tulla kyläilemään. Eikä heidän luonaan voi kyläillä. Yhteiskunta tekee kaikkensa riskiryhmissä olevien suojelemiseksi, mutta on jokaisen vastuulla toimia sen puolesta myös itse. Myös heidän, jotka riskiryhmiin itse kuuluvat.

Poikkeustila ei kuitenkaan jatku loputtomiin.

– Kyllä tästäkin yhdessä selvitään, ja kokemuksestani tiedän, että ikäihmiset kantavat vastuuta usein muidenkin puolesta ja toimivat annettujen ohjeiden mukaan, kun vain perustelut tuntuvat järkeviltä, Heikkinen summaa.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy