Kuka arvaisi, mistä kielten värähtely kertoo, kuka löytäisi sanoja?
Näin alkaa Olga Kolarin runokokoelma, joka sai nimeksi Vapaat kielet. Nimi ei viittaa puhuttuun kieleen eikä kielitietoiseen runouteen vaan hyvin konkreettisesti kanteleen vapaasti värähteleviin kieliin. Vanhin soittotapa ja estetiikka ei tuntenut kielten sammuttamista. Ne jätettiin vain soimaan, resonoimaan ilmassa, kerrostumaan, kasvamaan. Olgan ajatuksena oli jäljittää sama periaate runoissa. Sanat ja ajatukset jäisivät vapaasti soimaan kuin keskenään resonoivat kielet.
Musiikki on runojen kanteva voima ja siitä kuvataan runoissa paljon, kuvitellaan entisaikojen soittajien maailmaa, heittäydytään sävelten voiman vietäväksi pyrkimättä hallitsemaan sitä. Olga tiesi aina kirjoittavansa korville ja näki kokoelmansa mieluummin kuultuna ja esitettynä kuin perinteisenä runokirjana. Tutustuttua Pilvi Honkaan Koivisto-viikon kuunnelman parissa Olga heitti ilmaan hullun ajatuksen rakentaa esitys yhdessä. Pilvi tarttui haasteeseen ja kiinnostui runojen tulkitsemisesta.
Musiikki ja luonto ovat runoissa vahvasti läsnä joten syntyi ajatus luontokuvien käytöstä esityksessä. Kuvat ovat Henry Kolarin käsialaa ja kuvissa nähdään tuttuja keskisuomalaisia maisemia, joihin runojen tunnelmat ja tunteet heijastuvat.
Esityksen musiikki syntyy esiintymishetkessä, myös runojen tulkitsijalla on tilaa improvisoida ja käydä soittajan kanssa vuoropuhelua. Taiteilijoiden yksimielinen päätös oli jättää tilaa pienille muutoksille ja yllätyksille käsikirjoittamatta ja säveltämättä kaikki valmiiksi.
”Vapaat kielet” esitetään Äänekosken kirjastossa Aleksis Kiven ja suomalaisen runouden päivänä 10.10. klo 18. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.
