ÄKS

Vappu: Kotihälytykset työllistivät poliisia Keski-Suomessa

02.05.2014 09:46 (muokattu 02.05.2014 09:50)
Keski-Suomessa vapun juhlinta työllisti poliisia.

 

Vappuaattoillalla kello 19 ja vappuaamun kello 7 välisenä yönä poliisilla oli 127 hälytystehtävää.

Kiireisestä yöstä huolimatta poliisi selvisi tehtäväpaineesta melko hyvin.

Poliisitehtävien kirjo oli todella laaja. Eniten yön aikana poliisia työllisti koko maakunnan alueella kotihälytykset. Kotihälytyksistä suurin osa johtui häiritsevästä metelistä.

Lisäksi rattijuopumukset, eri tyyppiset liikennetehtävät ja häiriökäyttäytymiset pitivät poliisin työllistettynä koko yön ajan.

Poliisi oli varautunut vahvistetuilla resursseilla vapun juhlinnan turvaamiseen Keski-Suomessa. Valvonta- ja hälytyspartioiden lisäksi liikennesektorin partiot olivat valjastettu varmistamaan järjestyksen säilyminen koko maakunnan alueella.

Jyväskylän keskustan ruutukaava-alueella oli illan ja yön ajan useita partioita suorittamassa valvontaa.

Positiivista oli se, että vaikka taajamissa oli todella monia kansalaisia juhlimassa, pahoinpitelyitä ja nahisteluita tapahtui yön aikana vain muutamia. Yön juhlinta hiipui noin kello 5 aikaan, yhtenä syynä lienee ollut kylmä sää.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy