Terho Vuorinen sanoo, että on harvinaista, että Äänekosken kuntavaaleissa on ehdolla puoluepoliittisesti sitoutumaton ryhmä, maltilliset, mutta kerta ei ole ensimmäinen.
– Vuonna 1985 äänen saattoi antaa poppoolle nimeltä vehreät. Ehdolla oli kolme parikymppistä kaverusta: Jani J. J. Penttinen, Salmijärven Jyke ja minä. Valtuustoon ei ihan päästy. Janin paikka jäi kahden äänen päähän. Harmittihan se vähän. Tuskin J. J. olisi silti läpi mennessään muuttunut poliitikoksi. Saati Jyke ja mä, muistelee Terho Vuorinen ja jatkaa:
Eihän me koskaan oltukaan politiikassa. Niinku oikeesti. Ellei lasketa jotain lukion vaaleja. Niihin kisoihin en itse osallistunut, mutta J. J. meni suosittuna soittajapoikana komeasti läpi. Eli kepoinen oli pohja. Enemmän meitä kiinnosti musiikki. J. J. oli rockabillymiehiä, Jyke taas poppari. Minun musiikkimakuni oli tietysti paras.
Musiikilliset erimielisyydet unohtuivat lukiossa, jossa olimme hetken samalla luokalla. Perustettiin luokkabändi, johon kuuluivat myös Vanhamäen Pena ja Pajusen Tipi.Koviä jätkiä hekin. Juntta-Pajunen ylsi peräti varavaltuutetuksi vuonna 1988. Demarina, tietysti.
Bändi – Jaska Luomaojan Spray Cats – keikkailee muuten yhä. Tosin satunnaisesti ja vaihtelevalla kokoonpanolla.
Palataan vuoteen 1984. Olimme parikymppisiä, alkuperäisiä ÄRMYläisiä. Ainakin nuoriso- ja kulttuuriasioita halusimme edistää. Elämä oli edessä. Vähän pelottava sellainen. Oli kylmää sotaa ja rauhanmarsseja. Ja huoli ympäristöstä, paikallisesti Metsä-Botnian päästöistä. Jätteet olivat jo pilanneet alapuoliset vesistöt. Asia kiinnosti helsinkiläisiäkin, koska Päijänteen juomavesi. Lisäksi olivat tehtaan piiput. Hanki oli Äänekoskella harvoin valkoinen. Tuoksukin muistetaan. Raha ns. haisi.
Tähän virtaan hyppäsimme. Jotain piti tehdä, vaikkei ymmärrystä ei hirveästi ollutkaan.
Ympäristöliikkeellä oli jo oma poliittinen toimijansa, puolikuivasta Koijärvestä siemenvetensä saanut ja vuonna 1983 jopa eduskuntaan noussut Vihreä liitto. Tuolloin vihreät ei ollut vielä edes puolue. Meidän triolla ei ollut yhteyksiä ”oikeisiin” vihreisiin, joilta kysyä apua. Keksimme nimeksemme vehreät ja keräsimme kukin ehdokkuuteen vaaditusti kymmenen nimen listat. Lisäksi saimme painatettua ihan oman vaalijulisteenkin.
Varsinainen kampanjointi jäi itseltä vähiin, sillä olin lähtenyt opiskelemaan Lahden kansanopistoon. J. J. ja Jyke touhusivat Äänekosken-päässä ystävien tuella. Rahaa kampanjalla ei käytännössä ollut. Oli selvää, että J. J. tulee saamaan hyvän potin, joten piirsin lappuun Jyken numeron 160 – eihän sitä nyt itseään sovi äänestää! J. J. sai upeat 121 ääntä, kuudenneksi eniten koko kaupungissa. Jyken ja mun panos jäi harmillisen kehnoksi.
Huvittavampi harmitus oli se, että hävisin Jykelle kahdella äänellä: 22–24. Jyke kertoi äänestäneensä ”tietysti” itseään. Tietysti! Jos olisin tehnyt samoin, olisimme päätyneet tasapeliin!No, tästäkin olen päässyt yli. Jotenkuten.
Hienoa, että puolueiden ulkopuolelta löytyy poliittista aktiivisuutta. Ainakin kokemusta Äänekosken maltillisissa on enemmän kuin päiväperhoseksi jääneellä vehreillä aikanaan. Maltillisuus tarkoittaa sitä, että asioihin tehdään vain pieniä ja varovaisia muutoksia. Nimi viittaa myös oikeistoon, onhan Ruotsin päähallituspuolue nimeltään maltillinen kokoomus. Herääkin kysymys, löytyykö Äänekosken maltillisista tuoreutta – eli juuri vehreyttä, aitoa uudistavaa luonnon- ja elinvoimaa. Vehreä ”aate” tuli ja meni, vaikka tehtävää yhä olisi. Kulttuuritilat ovat Äänekoskella mitä ovat. Eivätkä globaalit ympäristöongelmat ole kadonneet.
Pitää muistaa, että ihmiskunnan suurimmat ongelmat eivät ole työttömyys, sote, ihmishirviö Putin tai edes sekopäinen Trump. Seuraavia sukupolvia nämä asiat eivät kosketa. Toisin kuin ilmastonmuutos ja luontokato.
Näiden kysymysten ratkaisussa maltti ei ole valttia.
Lyhyellä tähtäimellä vehreiden saavutukset olivat kuitenkin komeita! Vuonna 1985 Äänekoskelle saatiin uusi sellutehdas, jonka päästöt jäivät murto-osaan edelliseen verrattuna.Päijänne puhdistui samalla, joten J. J. ja Jyke saattoivat muuttaa Helsinkiin nauttimaan puhtaasta juomavedestä.
kirjoittaja on Tampereella asuva toimittaja ja ÄKSän osakas Terho Vuorinen
