ÄKS

Vieras koki kovia, kun väkivaltainen mies kävi apureineen exänsä luona

22.12.2015 09:42

Liian usein parisuhde jatkuu päättymisen jälkeenkin ikävissä merkeissä. Kuten kesäkuisessa tapauksessa, jonka seurauksena 40-vuotias äänekoskelaismies joutui Keski-Suomen käräjille syytettynä muun muassa pahoinpitelystä ja törkeästä kotirauhan rikkomisesta.

Erityisen törkeäksi suhteen jälkipuinnin teki se, että mies tunkeutui naisen asuntoon kolmen muun henkilön kanssa. Kaikki kolme osallistuivat väkivallantekoihin, joiden kohteeksi joutui myös naisen luona kyläilemässä ollut mies.

Vakavimmat vammat sai juuri vieras, jota 40-vuotiaan apujoukkoihin kuulunut 18-vuotias hakkasi huolella. Useiden kasvoihin kohdistuneiden nyrkiniskujen seurauksena uhrin silmäpohja, poskikaari ja poskipää murtuivat. Murtumiin liittyi aristusta ja puutumista.

Lisäksi uhri sai vertavuotavan haavan otsaan, nirhaumia poskeen, otsaan ja nenään, verenpurkauman silmään.

40-VUOTIAS mies keskittyi lähinnä exäänsä, 38-vuotiaaseen äänekoskelaisnaiseen. Mies kuristi naista voimakkaasti kurkusta ja kaatoi hänet maahan. Samassa yhteydessä porukkaan kuuluneet kaksi naista – 36- ja 51-vuotiaat – potkivat uhria vartaloon. Nainen kärsi mm. voimakkaasta hengenahdistuksesta.

Porukalla tehtyä väkivaltaa edelsi se, että aiemmin päivällä nainen oli poistanut exänsä samaisesta asunnosta. Tälläkin kertaa mies oli pahoinpidellyt naista mm. retuuttamalla, tönimällä ja astumalla hänen jalkateränsä päälle. Mies oli myös rikkonut naisen koriste-esineitä.

Tämän jälkeen 40-vuotias mies oli lyöttäytynyt yhteen kolmen muun tekijän kanssa illanvieton merkeissä.

Oikeudessa käsiteltiin miehen aiempiakin tekoja naista kohtaan. Esillä oli pahoinpitely joulukuulta 2013, jolloin mies tönäisi naisen lattialle. Kaatumisen yhteydessä nainen sai verestävän haavan huuleensa.

Lokakuussa 2014 mies kävi väkivaltaisemmaksi ja heitteli naista ympäri huonetta. Nainen kaatui teon aikana useita kertoja lattialle ja sai kipua ja mustelmia ympäri kehoa. Samalla kertaa mies rikkoi naisen kännykän heittämällä sen seinään.

KAIKKI tekijät tuomittiin törkeästä kotirauhan rikkomisesta.

Ex-mies sai teoistaan kuusi kuukautta ehdollista. Naisen luona ollutta vierasta rajusti hakannut 18-vuotias sai ehdollista kymmenen kuukautta. Mukana olleet naiset saivat 50 päiväsakkoa kumpikin. Nuoremmalle maksettavaa tuli 300, vanhemmalle 500 euroa.

18-vuotias määrättiin maksamaan uhrilleen korvauksia 2000 euroa.

Vastaa

  1. Make sanoo:

    ”Kaikki kolme osallistuivat väkivallantekoihin”. Eikös alla mainita neljän henkilön väkivaltasyytteet, joten hieman ristiriitainen asia?

  2. jari hänninen sanoo:

    ehdollista?mitä se on.että saa hakata niin paljon ku haluaa.ja ehdollista?haloo.vankilaan tommoset raukat

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy