ÄKS

Vierasmaalainen ryhmittyi oudosti – rekkakuskin väistöliike pelasti autoseurueen Konginkankaalla

08.04.2015 08:44
Täältäpäin tultiin ja paikka oli tiukka. Konginkankaan pohjoinen liittymä pohjoisen suunnasta katsottuna. Kuva: Google maps.

Konginkankaalle kääntymässä olleelle kolmen hengen autoseurueelle oli käydä kehvelisti nelostiellä pohjoisen liittymän kohdalla. Seurue pelastui vakavilta seurauksilta, kiitos väistöliikkeen tehneen rekkakuskin.

Vaarallinen tilanne tapahtui keskiviikkona 12. marraskuuta aamupäivällä. Ulkomaalaisen kuskin ajama henkilöauto oli kääntymässä nelostieltä vasemmalle, mutta väärin ryhmittyneenä. Takana tulleen raskaan ajoneuvoyhdistelmän kuljettaja oli pakotettu sivuuttamaan auto tien keskiosan kautta eli vasemmalta puolelta.

Viime hetkellä noin 55-vuotias mies käänsi henkilöautonsa nokan yhdistelmän – jollaista yleiskielessä rekaksikin kutsutaan – eteen. Osumaa voi kutsua rekan näkökulmasta hipaisuksi, mutta henkilöauto sai tuta raskaamman pelin voiman: etupyörät irtosivat paikaltaan ja takaosakin kolhiintui. Auto meni ajokelvottomaksi.

Kukaan osallisista ei loukkaantunut, mutta pikkuauton kuski sai liikenneturvallisuuden vaarantamisesta 12 päiväsakkoa. Maksettavaa tuli 72 euroa.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy