ÄKS

Vieraspetopyynti alkaa Keski-Suomen arvokkailla lintuvesillä

08.11.2021 15:21
Saksanmetsästysterrierin ja supin kohtaminen luolan suulla. Kuva Hyypiön kennel. Arkistokuva.

Tästä syksystä lähtien Keski-Suomen merkittävillä lintuvesillä voi tarkkasilmäinen huomata maastoon viritettyjä loukkuja ja otsalampun valossa koirien kanssa liikkuvia metsästäjiä. Helmi-vieraspetohankkeessa tehtävällä minkkien ja supikoirien poistolla turvataan vesilintujen pesintää. 

 

Toivakan ja Laukaan rajalla sijaitseva Lapinjärvi kuuluu valtakunnallisesti ja maakunnallisesti arvokkaisiin lintuvesialueisiin, jonka pesimälajistossa korostuu järven merkitys Keski-Suomen tärkeimpänä punasotkan ja nokikanan pesimäalueena. Se on tärkeä ranta- ja vesilinnuille niin pesimäalueena kuin muutonaikaisena levähdysalueena. Alue on otollinen myös haitallisille vieraslajeille, minkille ja supikoiralle, mutta tilanteen ei aiota enää jatkua.

– Metsästäjät antavat huippuosaamistaan ja omaa aikaansa lintujen suojelemiseksi vieraspedoilta. Tähän mennessä kootut pyyntiryhmät ovat innostuneita päästessään toimintaan mukaan, kertoo Helmi-vieraspetohankkeen Keski-Suomen suunnittelija Jussi Ruskeala Suomen riistakeskuksesta.

Suomen riistakeskus ja Metsähallitus organisoivat pyyntiä Natura-alueilla ja niiden läheisyydessä Helmi-vieraspetohankkeessa ympäri Suomen. Lapinjärvi on ensimmäinen Keski-Suomen kohteista, jossa pyynnit käynnistyvät. Lapinjärven lisäksi pyynnit ovat käynnistymässä Viitasaaren ja Keiteleen rajalla sijaitsevalla Heinäsuvannolla. Ensi vuonna pyynnit alkavat Pyhäjärven lintuvedellä Äänekoskella sekä Eerolanlahdella Jyväskylässä.

Kantavana voimana paikalliset pyytäjät

Käytännön toteutuksessa avainasemassa ovat paikalliset vapaaehtoiset, ammattitaitoiset metsästäjät. Pyynnit käynnistyvät eri kohteilla sitä mukaa, kun sopivat pyytäjät löydetään, koulutetaan ja alueille saadaan solmittua pyyntisopimukset. Lapinjärvellä riistanhoitoyhdistykset ovat olleet suuri apu paikallisista metsästäjistä koottujen pyyntiryhmien muodostamisessa.

Vieraspetojen poistamisessa käytetään loukkuja, riistakameroita, syöttejä sekä pyyntiin erikoistuneita koiria. Asianmukaisesti viritetyt pyyntilaitteet eivät aiheuta vaaraa ihmisille tai muille eläimille. Supikoirien pyyntiä toteutetaan toisinaan pimeällä otsalamppujen valossa.

Vieraspedot uhka luonnon monimuotoisuudelle

Maa- ja metsätalousministeriön sekä ympäristöministeriön Helmi-elinympäristöohjelmalla vahvistetaan luonnon monimuotoisuutta. Vieraspetopyynti on osana kunnostustoimia 69 arvokkaalla lintuvedellä, joilla supikoira ja minkki heikentävät pesimämenestystä.

Haitalliset vieraslajit minkki ja supikoira ovat konkreettinen uhka Suomen luonnon monimuotoisuudelle, erityisesti taantuville kosteikko- ja vesilinnuille. Vieraspetojen tehopyynti on erityisen arvokasta luonnonhoitoa.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy