Äänekosken uusi markkinatapahtuma Äänekoski Äksön on saanut odottaa tulemistaan. Vihdoinkin koronarajoitukset antavat myöten, ja kaikkien aikojen ensimmäinen Äksön saadaan vihdoinkin toteutettua.
Äänekoski Äksön oli tarkoitus järjestää jo viime vuoden puolella, mutta koronarajoitukset pistivät kapuloita rattaisiin. Äänekoski Äksön järjestetään jokaisen kuukauden ensimmäisenä lauantaina, ja laatuaan ensimmäinen kerta on lauantaina 3. heinäkuuta. Tapahtumapaikan hermokeskuksena toimii Keskuspuisto, jossa on tarjolla monenlaista ohjelmaa.
– Äänekoski Äksönin tarkoituksena on elävöittää Äänekosken keskustaa niin kaupallisesti kuin ohjelmallisestikin. Ensimmäisessä Äksönissä kuullaan elävää musiikkia CONilta, kuullaan Ääniä Festivaalin järjestelyistä sekä ohjelmasta, paikalla on myös MLL:n pomppulinna ja huimalaiset tulevat paistamaan makkaraa ja poksuttelemaan popcornia. Huiman koripallojaoston pisteellä voi testaa myös heittotarkkuuttaan. Paikalle saapuu myös ihastuttava klovni, Doris von Balkan sekä taikuri Jore, kertoo ohjelmapuolesta vastaava STIG ry:n Jari Pajari.
– Me tuodaan mukaan Stig Rallyn yksi laji, jota ihmiset pääsevät kokeilemaan sekä lapsille omaa puuhaa/kisailua ja polkaistaan samalla käyntiin Stig Rally 2021 ilmoittautuminen ja sen mainoskampanjat, Pajari jatkaa.
Ei vain äänekoskelaiset kivijalkakauppiaat ja muut yrittäjät vaan käsityöläiset ja muiden pitäjien yrittäjät ovat lämpimästi tervetulleita valmiiksi katettuun myyntitapahtumaan.
– Ensimmäiseen Äksöniin on tulossa ihan mukavasti myyjiä, Pajari vinkkaa.
Muistutuksena tuleviin Äksöneihin, että tapahtuma tarjoaa hyvän alustan myös yhdistyksille ja seuroille maksuttomien myyntipaikkojen myötä.
Mukana Äksönissä ovat Äänekosken yrittäjät sekä kaupungin elinvoimayksikkö. STIG ry hallinnoi järjestelyjä.
Äänekoski Äksön joka kuukauden ensimmäinen lauantai Keskuspuistossa ja Koskikeskuksessa
Äänekoski Äksön la 3. heinäkuuta klo 11-14