Trendit ja brändit ne maailmaa pyörittää ja niin niitä vaihtuvia trendejä näkee myös vanhemmuudessa. Itse olen vanhemmuuttani aloitellessa huomannut, että ekologisuus ja lapsentahtisuus ovat tällä hetkellä ne jotka rokkaavat. On kestovaippaa, kantoliinaa, perhepetiä ja luomuruokaa. Onhan näitä tullut itsekin kokeiltua yhtä sun toista ja mikäs siinä jos ne koetaan omalle kohdalleen toimivaksi. Toivoisin kuitenkin, että yksi asia ei jäisi trendiksi ja kaikki vanhemmat muistaisivat sen lapsentahtisuutensa ja lapsettomuutensakin keskellä. Anna armoa, itsellesi ja toiselle.
Nyt ovat jo viimeisetkin juhannusvauvat ilmestyneet maailmaan. Ensin tuijotetaan äidin napaa, että kuinka isoksi se kasvaa, ponnahtaako se ulos ja herranjestas mitä nuo arvet tuossa navan vieressä ovat.( Kaiken lisäksi, jos olet yhtä onnellisessa asemassa kuin minä, että sinullekin on sisko ja veli pienenä kertonut, että se solmu sieltä navasta voi helposti aueta ja sitten valuu kaikki sisäelimet pihalle ja sitten ei auta kuin olla suolet kourassa. Eipäs enää jännitä synnytys ollenkaan, kun voi joka päivä miettiä, että jokohan se solmu sieltä tänään aukeaa).
Sitten koittaa iloinen perhetapahtuma ja siitä eteenpäin onkin puhe vain lapsen navasta. Nimittäin joko se tynkä on irronnut, roikkuupas se kauan kiinni, joko se nyt lähti ja laitoitteko sen talteen. Tässä kohtaa vanhemmilta/vanhemmalta vaaditaan kärsivällisyyttä ja nimenomaan sitä armollisuutta. Itseään kohtaan, toista kohtaan ja ihan kaikkia kohtaan.
Ensimmäisen lapsen ja useammankin saaneille kyllä riittää neuvojia ja kyselijöitä. Erityisen ihania ovat lausahdukset, jotka alkavat ”ethän vaan ole tehnyt niin” ja ”tehdäänhän teilläkin juuri näin”. Kysymystulvaan ei tarvitse jäädä pyristelemään ja kaikkea ei tarvitse tehdä juuri niin kuin muut sanovat. Vanhemmuus on pitkälti soveltamista ja tarkkailua. Pitää vain etsimällä löytää ne omalle kohdalle sopivat vaihtoehdot (eli toisinsanoen tästäkään jutusta ei tarvitse uskoa mitään mitä ei halua). Pitää myös olla sitä armollisuutta ja sitä pitää riittää myös lasta kohtaan.
Suomalaiset ovat kaikessa pessimismiperfektionismissaan herkkiä syyllistymään ja syyllistämään. Syyllisyys aiheuttaa vuosien saatossa muhiessaan joukon lieveilmiöitä, kuten katkeruutta ja masennusta. Sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee. Pikemminkin sitä tikulla silmään, joka ei osoita itselleen armoa. Ihminen, varsinkin suomalainen, voi syyllistää itsensä kuoliaaksi ja moni tekeekin niin. Katkeran ihmisen kanssa on vaikea elää ja hengittää. Moni yrittääkin lieventää muiden tuskaa ja sovitella toisten asioita. Ensin on kuitenkin oltava itselleen armollinen, että voi auttaa toisia. Kannattaa ihan vaikka istuttaa itsensä alas ja kokeilla, ei muuten maksa mitään. Sivuoireina saattaa olla parempi mieli ja levollinen olo.
Vanhemman tehtävänä on erityisesti näyttää esimerkkiä kaikelle jälkikasvulle. Voin kertoa tässä vuoden verran vanhemman tehtäviä hoidelleena, että yhtä lailla se lapsi kasvattaa vanhempaa kuin vanhempi sitä lasta. Ei voi opettaa lasta olemaan armollinen itselleen, jos ei näytä esimerkkiä.
