ÄKS

Viiskulman kiertoliittymän taideteos paikoilleen

28.10.2021 12:25

Viiskulman kiertoliittymän taideteos saadaan paikoilleen ihan pian. 

 

Kiertoliittymä on kaupungin keskusta-alueen tärkein sisääntuloväylä ja sen sisäosaan halutaan lisää näkyvyyttä taideteoksella. 

Viiskulman kiertoliittymän graafinen ilme on tärkeä kehittyvälle kaupungille ja sen elinvoimalle. Kaupunki lanseerasi kilpailun kesällä 2019. Teosehdotuksia tuli ja niistä tekninen lautakunta valitsi kolme ja niistä taasen vapaa-aikalautakunta voittajan. 

Palkintosumma 30 000 euroa sisältää taiteilijapalkkion, materiaalikustannukset, työn osuuden sekä työn sijoittamisesta perustuksille aiheutuvat kustannukset. Itse teos on jo odottanut sijoilleen pääsyä. Perustuksia on Viiskulman kiertoliittymässä tehty tällä viikolla ja pian on pääsee Jari Suurosen suunnittelema ja POKEn opiskelijoiden toteuttama  Metsästä nousee kurki -teos suuren kiven päälle. 

Voittajan valintaan vaikuttivat teoksen näyttävyys, toteutuskelpoisuus sekä kaupungin vaakunan he­ral­dii­kan ja sillan kurkiaiheiden huomioiva kokonaisuus, joka täyttää kilpailun edellyttämät kestävyys- ja liikenneturvallisuusvaatimukset. Lisäksi perusteluissa mainittiin moderni ote ja se, kuinka metalli on kiinnostavasti yhdistetty luonnonmateriaaliin.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy