Viiskulmaan ollaan parhaillaan jäädyttämässä luistinrataa koko kaupungin iloksi.
– Yritetään että perjantaina saisimme radan auki, vapaa-aikajohtaja Markku Auvinen kertoo.
Kaupunki hankkii paikalle valot, penkit ja opastaulun. Opastaulussa muistutetaan muun muassa varomaan liikennettä. Rataa ympäröivät aidat jätetään ainakin toistaiseksi paikalleen.
– Aidat jäävät ainakin siihen asti, että saamme kunnon lumipenkat rajaamaan rataa.
Yleisen viihtyvyyden ja turvallisuuden vuoksi viikonlopuksi avattavalle luistinradalle eivät jääkiekkomailat ole tervetulleet.
Radan aukioloajoista ei ole vielä tarkkaa tietoa, eikä myöskään siitä kuinka pitkään rataa kunnossapidetään.
– Katsellaan nyt kuinka paljon sille on käyttöä. Mikäli kävijöitä on, saatamme järjestää jonkun yhteistyökumppanin kanssa vaikka mehutarjoilua, Auvinen vinkkaa.
Turvallisempi luistelu paikka on jo auki Suolahdessa Ala-asteen hiekkakentälle tehty jää joka on jo vuosikausia palvellut asiaansa ! Mutta kaupungin ukoille tekemistä kun tuo rata aukeaa,siellä tulee iki ihanat teinit kuitenki mopoilla ajamaan pilaten jään. mutta älkää itkekö sit ku näin käy,ei ne opastaulut teinejä kiinnosta tai estele..
Aina on joka asiassa joku vastarannan räkäkiiski, antaa kaupungin yrittää ennenkuin jo tuomitaan. Ja jos siinä nyt mopopojat käy yöllä sudittelee niin ei se jää siitä mihkään kulu, kun ei varmaan yhdessäkään mopossa ole nastoja.