Kitaristit Ville Leppänen ja Jaska Liimatainen johtivat omia joukkojaan Club Painiksen kahden bändin illassa. Yhdessä Leppäsen Southpaw Steel’n’Twang ja Liimataisen Dr. Jive & Lowriders rakensivat melkoisen komean roots-illan.
Reseptinä oli kummallakin liki kaikkien amerikkalaisten peruslajien yhdistäminen, mutta toki aivan eri tavoin. Bluesia, kantria, folkia, rock’n’rollia ja vaikka mitä oli seoksissa vaihtelevin osuuksin.
Southpaw’n erityisyytenä oli runsas liukukitaran viljely, Leppänen nautiskeli etenkin pöytämallin eli pedal steelin kurmuuttamisesta. Jännä soitin, jolla voi tehdä monenlaista, Southpawkin eksyi välillä jatsahtaviin ja jopa progeileviin tunnelmiin. Kaunis äänimaalailu sujui, mutta myös energinen voimarokkailu oli bändille kotoisaa.
Bändin vahvuutena on juuri tuo vaihtelevuus, tunnelmasta toiseen hypähtely. Leppäsen muusiikkopersoonan varassa mentiin, kitaroinnin ohella mies lauloikin muutamaan otteeseen, ja persoonallisesti, falsettikiekaisut tavaramerkkinään. Basisti JP Mönkkösen ja rumpali Tero Mikkosen tehtävänä oli pitää homma tiukkana. Napakat, vaihtelevat groovet saivat lomitusta kun Mikkonen veteli välillä vispilöillä silkkaa jazzia.
Jaska Liimataisen kasaama Dr. Jive & Lowriders on puhdas tribuuttiyhtye, vain ja ainoastaan JJ Calen musiikille omistautunut. Imitointiin ei porukka lähtenyt sen enempää laulun kuin kitaroinninkaan osalta, biisit vedettiin omalla soundilla, mutta nöyrästi Calen hengessä.
Kitaristien soolovastuut jakautuivat koko lailla tasan Liimataisen ja Janne Liekkisen välillä. Mitään maratoniluukutuksia ei Calen maailmaan mahdu, aistillisia soolonpätkiä kylläkin. Kitaristit hoitivat myös lauluhommat tyylikkäästi, Liimatainen leadin, Liekkinen taustat.
Kitaristien rinnalla pianisti Artsi Rantasen soitto oli huippua, kuten aina. Saako toivomuksia esittää? No hyvä, nääs kun urkuhommatkin kävisivät hyvin Calen systeemiin…
Sidi Selin bassoineen ja Vesa Takkinen rumpusetin takana pääsivät vähällä. Pelkistettyä toimintaa ovat Calen rytmiryhmät aina harrastaneet, eikä nytkään ollut varaa soittaa yhtään ylimääräistä ääntä, ettei tunnelma olisi särkynyt.
Tämä bändi kannattaa buukata keikalle kun halutaan hyvin kypsyteltyä amerikanherkkua. Tällä tietoa viimeistään Keskuspuiston Piknikillä jatsien aikoihin voi jälleen nautiskella Cale-musasta koskelaisittain.
Pentti Ronkanen
Club Painis 19.5. Southpaw Steel’n’Twang, Dr. Jive & Lowriders.