Voileipä ja Toimilaiva jättivät muistijäljen – mukava muisto vuosikymmenten takaa

Riitta Asikainen (os. Nieminen) pääsi pikkutyttönä ikimuistoiselle laivareissulle Keiteleen aalloille, Toimi-laivan kyytiin. 

Riitta oli  noin kymmenvuotias kun hänen isänsä, Yrjö Nieminen, kertoi, että hänellä on yllätys.

– Yllätys! Isäni ei yleensä yllätyksiä järjestänyt, mutta aistin, että nyt oli tiedossa jotakin suurta, muistelee Riitta Asikainen lähes seitsemän vuosikymmenen takaista tapahtumaa. 

Äiti Alma Nieminen sonnusti tyttösen yllätystä varten. 

– Päälle puettiin nätti mekko ja hiukset letitettiin tiukoille saparoille. Myös isä puki päälleen sen parhaan – ja ainoan pukunsa jonka omisti. Luulen, että hän oli pessyt hampaansakin, sillä nyt oli niin tärkeää luvassa, Riitta Asikainen muistelee. 

Matkaan lähdettiin jalkapelissä. Isä ja tytär kävelivät pitkin Asemakatua, joka oli vaikuttavan pitkä pienelle tytölle. 

– Olin ylpeä, kun sain kulkea isän kanssa kahdestaan ja tuntui, että jokainen vastaantulijakin meitä tervehti. 

Päästiin Keiteleen rantaan. Laiturissa oli upea höyrylaiva, Toimi.

– Ajattelin, että nytkö pääsen kyytiin! Ympärillemme kerääntyi muitakin pukuihmisiä: tuli Helanderin Kalle, Kompan Veikko ja Viikin Jallu, kaikki isäni tuttuja, ja totta kai olivatkin, kun kuuluivat isäni tavoin Suolahden kauppalan valtuustoon. Kaikilla sama suunta, Toimilaivaan ja minä pikku tyttö pääsen mukaan. 

Kun Riitta astui laivan kannelle, hän huomasi sen olevan varsin iso. 

– Pöydilläkin valkoiset liinat. Isä sanoi, että saan liikkua vapaasti, kunhan en mene partoolle. Mitähän sekin tarkoitti?

Pian Riitta huomasi pienen huoneen, jonne uteliaana kurkisti. 

– Mitä ihmettä, siellä oli pöytä täynnään voileipiä. En ollut koskaan nähnyt, että leivän päällä on kalaa, kananmunaa, tomaattia ja makkaraakin vielä. Se oli ihmellinen näky! 

Asiasta riemastunut Riitta säntäsi kertomaan näkemästään isälleen, ja tuli keskeyttämään isänsä johtaman kauppalan valtuuston kokouksen. 

– Isä rauhoitteli minua, ja sanoi, että pian saamme syödä leipiä. Ai minäkin? 

Riitta palasi takaisin ihailemaan leipäpöytää. 

– Pohdin, miltä ne mahtavat maistua, sillä kotona saa vaan ruisleipää, ohut pala jonka päällä paljon voita, sillä näin aina halusin leivän voideltavan. 

Riitta huokaili pöydän suuntaan toivoen, että isä päättä kokouksen pian. Koko ajan kävi päässä ajatus, miltä päällystetty leipä saattaa maistua. 

– Nuijan kopautuksella siirryttiin pöydän antimille ja kyllä niitä leipiä kannatti odottaa. 

Matka tuli päätökseen Suolahden satamaan ja Riitta kulki takaisin kotiin käsi isän kädessä. 

– Kotona juteltiin matkasta isän kanssa, sitä ainutta matkaa, jonka olin hänen kanssaan tehnyt. Kokemus oli suuri, sai syödäkseni voileipiä, kuulla kauppalan valtuuston kokousta ja matkustaa Toimilla. 

Nytkin, 76-vuotiaana hän muistaa tuon hetken tarkkaan ja tuntee yhä isänsä vahvan otteen kädessään. 

– Se ohut leipäpala jossa paljon voita päällä, on tullut paljon arvokkaammaksi kuin ne päällystetyt leivät.  Että on sitä ennenkin kunnan piikkiin ristelty, Riitta Asikainen naurahtaa.