ÄKS

Voittokulku jatkuu – MuKi kaatui Huiman käsittelyssä selkein numeroin

24.10.2021 20:40
Juuso Salmi oli jälleen vahva pelinjohtaja.

Miesten koripallon A-divisioona jatkui sunnuntaina Äänekoskella Huiman isännöidessä Munkkiniemen Kisapoikia Helsingistä. Vain kahdeksan pelaajan kokoonpanolla matkassa ollut MuKi joutui toteamaan kotijoukkueen ylivoiman lukemin 93–73 (26–21, 42–40, 72–57, 93–73).

Vierasjoukkue hallitsi ensiminuutteja johtaen ottelua parhaimmillaan 2–9, mutta hiljalleen myös kotijoukkue sai juonesta kiinni, jonka jälkeen avauspuoliaika eteni tasaisissa merkeissä. 

– Ensimmäinen puoliaika ei ollut oikein meidän peliä. Kumpikaan ei oikein pystynyt pitämään tempoa, se oli vähän sellaista virkamieskoripalloa koko ensimmäinen puoliaika. Puhuttiin tauolla, että pitää saada meidän jalat tuleen ja päästä sitä kautta siihen rytmiin, millä me on voitettu kaksi ekaa peliä, Huiman päävalmentaja Tommi Koskinen kertoi. 

Toisella puoliajalla rytmi todella löytyi. 

– Sitten se vaan lähti. Kaikki johtui meidän parantuneesta puolustuspelistä, päästiin sen jälkeen vyörymään vauhdilla, Koskinen jatkoi. 

Huima otti isännän elkein ottelun haltuunsa. Lopullisena käännekohtana oli kolmannen jakson puoliväliin osunut 10-0 runi, jolla kotijoukkue karkasi tavoittamattomaan 13 pisteen johtoon. 

Puolustuspeli toimi, mutta niin toimi myös hyökkäyspeli. Etenkin puolinopeista hyökkäyksistä kotijoukkue teki tehokkaasti näyttäviä koreja. Selkeästi joukkueen kemia toimii.

– Meidän hyökkäyspeli on jo nyt parempaa kuin viime kaudella. Paljon laajemmalla skaalalla pystytään ratkaisemaan ja löytyy useampia ratkaisijoita, Koskinen sanoi tyytyväisenä.

Ratkaisijoita todellakin löytyi laajasti. Tray Boyd (30/13/9) jatkoi totutun tehokkaana jääden ainostaan yhden syötön päähän triplatuplasta. Kalle Kalin (15/7) oli vahvassa vireessä korin alla. Veeti Jämsen (15/4) jatkoi vahvaa heittopeliään. Gleb Sokolov (14/3) nosti tasoaan toisella puoliajalla pelaten parhaan ottelunsa Huiman paidassa. Juuso Salmi (8/4) johti peliä jälleen vahvasti. Myös Santeri Mäntynen (8/3) pelasi vahvan ottelun etenkin puolustuspäässä. 

Ensimmäisessä ottelussa loukkaantuneet Timi Puittinen ja Joni Pohjonen ovat pitkään pois, mutta Koskinen on tyytyväinen miten joukkue on pystynyt suoriutumaan, vaikka kaksi avainpelaajaa on sivussa. 

– Kyllä minä vähän pelkäsin lähteä toiseen peliin ja mietin miten käy, kun nämä kaksi on poissa. Eipä pelota enää. Nyt meidän muut pelaajat joutuvat ottamaan vastuuta ja tässä voi käydä niin, että meillä entistä kovempi joukkue Pohjosen ja Puittisen palatessa joukkueeseen.

Suurin haaste Huiman pelissä on oman pään levypallot. MuKi vei peräti 14 hyökkäyspään levypalloa, mikä on ehdottomasti liikaa kovempia joukkueita vastaan.

– Puolustuspään levypallopelin on parannuttava. Tässä on paljon kavereita, jotka eivät ole pelanneet koskaan tällaisessa joukkueessa, jossa ei ole yhtään vitospaikan pelaajaa. Meillä ei ole kaksimetristä mörssäriä johon voi luottaa, että se hoitaa, Koskinen totesi. 

Joukkueen yhtenäistä tekemistä kun katsoo niin on helppo uskoa, että myös levypallopeliin tulee parannusta kauden edetessä 

Seuraavan kerran äänekoskelaisten mainioita otteita pääsee seuraamaan jo tiistaina 26. lokakuuta, kun Juha Stenin luotsaama HBA saapuu vieraaksi Pankkari Areenalle. 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy