ÄKS

Vuoden konginkankaalainen on valittu

01.07.2017 12:25
Anneli Kauta-Soljava on ylpeä ja kiitollinen luotsaamastaan porukasta.
Riihilahden kyläyhdistys perustettiin vuoden 2008 elokuussa ja rekisteröitiin saman vuoden joulukuussa. Jäseniä on reilut 70 ja toiminta vilkasta ja aikaansaavaa. Vuoden konginkankaalaiseksi valittu yhdistys on elävä esimerkki talkootyön voimasta.

 

– Voit vaan kuvitella miten hyvältä tuntuu. Olen iloinen ja isosti  kiitollinen, kun tämä meidän porukka saa ansoita ja mainintaa, kyläyhdistyksen puheenjohtaja Anneli Kauta-Soljava huokaa tittelin julkistamisen jälkeen.

Kauta-Soljava antaa suuren kiitoksen uskollisille talkoomiehille ja -naisille.

– He ovat tehneet suuren uurastuksen kylätuvan eteen. Kyllä me nyt osataan nauttia työmme hedelmistä ja tästä tittelistä, Kauta-Soljava sanoo.

Riihilahden kylätupa on aina täynnä kun jotain järjestetään.

– Tupa tuli tarpeeseen. Olemme jo rakentaneet kolmannenkin rakennuksen, nimittäin soppatykille omansa, Kauta-Soljava muistuttaa.

”Kyläyhdistyksen tehtävänä on edistää kyläläisten viihtyvyyttä ja tuoda esille näkökantoja Riihilahden kehittämisestä kaupungin päättäjille, käynnistää ja toteuttaa erilaisia toimintoja ja tapahtumia toiminta-alueellaan sekä olla yhteistyössä muiden yhdistysten ja toimijoiden kanssa.” sanotaan kyläyhdistyksen sivuilla. Ja näkyvyyttä ja viihtyvyyttä onkin saatu aikaan. Kylätuvan on maamerkkinä tästä.

6000 talkootuntia!

Kyläyhdistyksen voimien ponnistus, oman kylätupa rakennettiin pitkälti talkoovoimin, lopputarkastus oli vuonna 2015.

– Kylätupa on kaikkien käytettävissä. Sinne mahtuu noin 50 henkeä ja kesäisin terassi vetää väkeä vielä lisää.. Astiasto on mitoitettu 70:lle. Lisäksi käytettävissä on 3 x 3 teltta ja soppatykki sekä lettupannut, Anneli Kauta-Soljava kertoo.

Kylätuvalla on järjestetty monenlaisia tapahtumia: lauluiltoja, nimiäiset, hautajaiset, jumalanpalvelus, kokouksia, esittely- ja karaokeiltoja, syntymäpäiviä, yövierailijoita.

Onnea Vuoden konginkankaalaiselle!

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy