ÄKS

Wallu Valpion elämänkerrasta löytyy luku Suolahdesta

02.10.2020 12:19 (muokattu 02.10.2020 17:48)
Wallu Valpion uutuuskirjasta löytyy oma luku Suolahdesta.

Tämän viikon kohutuin ja lehdistössä lainatuin kirja on Wallu Valpion elämänkerta Minun Tieni. Kirjasta löytyy oma lukunsa Suolahdesta. 

 

Lokakuun 1. päivä julkaistussa Mika Lätin kirjoittamassa Wallu Valpio – minun tieni -kirjassa (Tammi) mediapersoona Wallu Valpio kertoo suorasukaiseen tapaansa koko tähänastisen elämänsä vaiheet. Jyväskylässä syntyneen Valpion tie toi myös Suolahteen, Keski-Suomen Opiston nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja -linjalle vuonna 1995. 

Luvussa ”Pitkittynyt rippikoulu ja vapaa-ajanohjauskoulu” mainitaan Opiston lisäksi Viljo´s, Suolahden Työttömät, Maijan-Baari ja Sisä-Suomen sairaala. Opistoaika oli Valpiolle merkityksellinen ainakin siinä mielessä, että sieltä syntyi bändi Arto Muna ja Millennium, jonka laulajaksi pestattiin kurssikaveri, suolahtelainen Lasse Erjamo ja rumpaliksi Valpion kämppäkaveri Juha Kivikanto. 

Valpio kertoo kirjassaan opistoajan olleen varsin villiä touhua, jossa ”tyttöjen kanssa veuhkaaminen sai uusia ulottuvuuksia”.

Valpio keskittyi opintojensa ohella Suolahden tarjoamaan vapaa-ajantoimintaan. Opiskelu ei maistunut, kannabis kyllä, ja niin Valpio erotettiin opistolta kuukauden ajaksi. 

– Lopulta sain suoritettua alitajuisesti tavoittelemani uraitsemurhan Keski-Suomen Opistossa, Valpio lausuu, eikä palannut Suorven rantamille kuin kerran vain todetakseen, että ”tavarani oli yllätyksekseni pöllitty Opistolta, ja päätimme juoda suruun Viljo´s Pubissa.”

Mitä sanoa tästä kirjallisesta teoksesta, mitä sanoa Valpion puuhista? Kirja vaikuttaa rehelliseltä terapiaistunnolta, johon on kirjattu niitä ei itselle niin hyvältä näyttäviä asioita. Valpio ei näyttäydy kirjassaan mieheltä, joka menee koko ajan takki auki – välillä on pitänyt pysähtyä tutkiskelemaan itseään ja tekemisiään.  Lahjakkuutta täytyy löytyä, jos elättää itsensä täystyöllistettynä julkkiksena humalassa päätään aukomalla.  Valpio on persoona josta tykätään tai sitten ei – tai tykätään salaa. Itsekin opiston käyneenä voin allekirjoittaa monta Valpion Suolahti -luvussa mainitsemaa asiaa: eipä tainnut olla Opistolla vuosikurssia, jolla ei olisi ollut omaa viinipönttöä asuntolan nurkassa pöhisemässä, eipä ollut vuosikurssia, jolle ei Suolahden keskiolutbaarit, Viljo´s ja sitä ennen Lekkeri tullut tutuksi.

Marjo Steffansson

Aiemmin ÄKSässä:

Vastaa

  1. Bullriver sanoo:

    Ei ole Suomessa montaa tälläistä ”mediapersoonaa” jotka tyhjää puhumalla ovat itselleen elannon saaneet. Kyllä se tosiaan jotain lahjakkuutta vaatii.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy