Toimittaja testasi Zumban ja kehonhuollon lauantain liikuntatapahtumassa. Huiman naisjaosto oli järjestänyt Liikuntatalolle mahtavia ohjaajia, mielekästä tekemistä ja positiivista mieltä.
Liikkuminen ei ole kuulunut arkiseen elämääni enää moneen vuoteen. Aiemmin aerobicissä ja tanssitunnilla viihtyneenä ihmisenä innostuin kuitenkin testaamaan Leidit Liikkuu- tapahtuman tarjontaa. Valinnanvaraa oli vesinyrkkeilystä zumbaan ja rentoutusvenyttelystä HIITiin. Itse nappasin kopit aamupäivän ensimmäisestä tunnista, Zumbasta ja iltapäivän päättävästä Kehonhuollosta.
ZUMBAAMINEN ei aluksi tuntunut edes jumpalta, kun meininki oli enemmänkin tanssimista. Lennokas musiikki auttoi pysymään rytmissä, mutta pari kertaa tuntui kyllä aika orvolta kun käsiä ja jalkoja ei saanutkaan heiluteltua oikeaoppisesti. Välillä oli juostava juomapullolla vähän keräämässä itseään, että jaksoi heilua.
Loppua kohti jalat alkoivat tuntua betonilta, eikä kädet tuntuneet pysyvän liikkeessä. Aloin jo rukoilla mielessäni hitaampaa askelsarjaa ja venyttelyä. Syytän kyllä huonoa kuntoani, sillä eturivin tytöillä meininki säilyi ihan loppuminuuteille asti. Pitäisi varmaan treenata enemmän, että 45min jumppa ei tuntuisi maratonilta. Ylämäessä.
Plussat:
– Ei tunnu jumpalta
– Musiikki antoi tahtia ja lisäsi hyvää mieltä
Miinukset:
– Ekakertalainen ei osaa liikkeitä
– Loppua kohden toivoi jo hitaampaa sarjaa
JOHANNA JÄRVISEN pitämä Kehonhuolto meni päällekkäin Minna Laaksosen Les Mills SH’BAM tunnin kanssa, ja jouduin tekemään rajun päätöksen. Valitsin rauhallisemman vaihtoehdon ja kipitin huoltamaan kehoani.
Päätöstäni en katunut sekuntiakaan, sillä tämä keho oli selvästikin huollon tarpeessa. Kehonhuollon apuvälineenä käytetty jumppapötkylä auttoi venyttämään lihaksia ja myös rentouttamaan niitä. Selkärangankin sillä sai rutisemaan oikein kivasti.
(Pienen googlettamisen jälkeen ”pötkylä” paljastuu Foam-rolleriksi, joka pitää kyllä hankkia kotiinkin.)
Kun ohjaaja kertoi, että nyt noustaan pötkylän päälle seisomaan, niin reaktio oli aika rehellinen epäusko. Kuka nyt tuollaisen päällä seisomaan pystyy! En minä pystynytkään, mutta ehkä pienellä treenaamisella onnistuisin.
Kolmessa vartissa venyteltiin koko kroppa ja jurmutettiin lihaksia rennommiksi. Kun oma kroppa toimii vastuksena, ja ohjaajalta saa hyvät neuvot liikkeiden hallintaan, saa pienestäkin venytyksestä reippaasti hyötyä. Lopuksi on oikein rento ja rauhallinen olo.
Plussat
– Jumppapötkylä oli mahtava apu
– Ohjaaja oli positiivinen ja neuvoi pitkin matkaa
LEIDIT LIIKKUU oli tapahtumana todella positiivinen kokemus. Liikkuminen ei tuntunut puurtamiselta ja jumppien välissä naureskeltiin järjestäjien ja muiden jumppaajien kanssa. Kaikki tuntuivat nauttivan, vaikka hiki valuikin.
Aamupäivän Zumban jälkeen hikeä pyyhkiessä tuntui hyvin todennäköiseltä, että tämä kroppa ei sängystä aamulla nouse. Mutta iltapäivän päättänyt kehonhuolto selvästi auttoi, sillä selkä ei jäänytkään aamulla kiinni patjaan. Reidet ja kyljet vähän kyllä ilmoittelivat itsestään pitkin sunnuntaipäivää. Kunhan keho palautuu järkytyksestä, taidan mennä Huiman Zumbaan uudestaankin kokeilemaan.