Club Painiksella koettiin yksi Painotalon intensiivisimmistä keikoista, kun soolokeikalle tullut Yari tuli ja laittoi kokonaisen yleisön lipumaan hiljalleen musiikkinsa virtaan.
Yari on monelle entiselle nuorelle vaihtoehtomusiikkifanille, uuden aallon diggareille ja jopa ensimmäisille punkkarille mies, jonka teokset johdattavat jonnekin kauas. Itse pääsin perjantaina Yarin matkassa 1970-luvun lopulle Liukkosten vintille Aatulantielle, 1980-luvulle ja Ilokiveen, Tampereen YO-Talolle, Tuomiojärven leirintäalueelle sekä Suolahden Työväenopistolle eli Kukkulalle. Hyvät muistot vilisivät puolentoista tunnin mittaisella keikalla, niin että itketti, mutta vain onnesta ja hyvästä fiiliksestä. Näytti nenäliinoilla olleen tarvetta monessa muussakin pöydässä.
Yleisö sai mitä tuli kuulemaan. Oli mieletöntä huomata, kuinka tämä ”marginaalimusiikki” kolisi ja kuinka sanat pulpahtivat mieleen lauluista, joita ei muistanut olevan olemassakaan. Hienot biisejä jotka ovat kestäneet upeasti aikaa: Haluan elää, Voin odottaa, Maria Maria ja Missä on taksi joka ajaa ympyrää. Myös Muurahaiset kiipeää puuhun ja keikan muut kappaleet vangitsivat kuulolle antaumuksella.
Yari toi Äänekoskelle itsensä lisäksi sähköpianon, vaihtoehtovireisen akustisen kitaran (kiitos Painotalon epäsuotuisan ilmaston) ja säröilevän sähkökitaran. Muuta ei tarvittu, muuta ei kaivattu sillä sabluuna toimi.
Marraskuussa 60 vuotta täyttävä Yari ottaa yhä kantaa. Musiikki on hyvä väline sellaiseen.
– Uusi presidentti ja tapahtumat rapakon takana antavat aiheita protestilaululuihin. On niiden aika. Uskon, että artistit aktivoituvat sellaisia jälleen tekemään, Yari pohdiskeli.
Keikan jälkeen hän päivitti Facebook -seinäänsä sanoin:
– Kiitos Äänekoski! Ihan poikkeuksellinen keikka: oli konsertti, ei kuppilassa, alkoi jo klo 19. Hiirenhiljaa kuunteleva yleisö ja intensiivinen tunnelma saikin soittamaan sitten kelloa vilkuilematta 1,5 tunnin keikan. Majapaikassa, klassisessa Hotelli Hirvessä palautui myös mieleen lapsuusmuisto: isoisän kanssa Hirvessä syömässä reilusti allekouluikäisenä, ehkä ensimmäistä kertaa ravintolassa. Leipävoit oli sellaisia hienoja pyörylöitä joita ei raaskinut rikkoa vaan laitoin sellaisenaan leivän päälle.
Kiitos Yari!
MARJO STEFFANSSON
