ÄKS

Yhdellä POKEn ammattiopiston opiskelijalla on todettu koronavirus

11.09.2020 14:48

Yksi Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopiston Äänekosken Piilolan kampuksen opiskelija on saanut koronatartunnan.

 

Hän altistui koronavirukselle viime viikonloppuna yksityistilaisuudessa, jossa on ollut yksi koronapositiivinen henkilö.

Kyseinen opiskelija ja hänen ryhmänsä ovat viranomaisten asettamassa karanteenissa, ja tartuntaketjua selvitetään. Terveysviranomaisten selvityksen mukaan yhteensä kuusi Poken opiskelijaa altistui virukselle yksityistilaisuudessa. Altistuneita on testattu, ja testituloksia saadaan todennäköisesti viikonlopun aikana. Yhteensä tilaisuudessa virukselle altistui 25 henkilöä.

– Tilanne on Poken osalta hallinnassa, ja noudatamme viranomaisten ohjeita. He päättävät karanteeneista. Me huolehdimme turvallisuudesta, kuten käsihygieniasta, turvaväleistä ja muista  THL:n ohjeista, sanoo Äänekosken ammatillisen koulutuksen kuntayhtymän johtaja Jouni Kurkela.

Opiskelu Pokella jatkuu toistaiseksi normaalisti lähiopetuksella ja mahdollisten muiden positiivisten tulosten ilmaantuessa ryhdytään toimenpiteisiin, joita ovat esimerkiksi rajoitettu etäopetus.

– Siihen asti, kunnes koronaan saadaan rokote, mahdollisia tartuntoja voi tulla. Poken osalta toimintamalli on rajoitettu etäopetus, joka tarkoittaa, että tartunnan saanut opiskelija ja hänen ryhmänsä siirtyvät etäopetukseen. En pidä sitä tarkoituksenmukaisena, että näin suuri oppilaitos olisi kokonaan etäopetuksessa pitkiä aikoja, sanoo Kurkela.

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy