Hieman alle 25-vuotias äänekoskelaismies menetti mahdollisuutensa suorittaa vankeusrangaistuksensa vapaalla jalalla eli tekemällä yhdyskuntapalvelua. Syynä oli huumausaineen käyttö.
Ensimmäinen palveluskerta sujui tammikuussa vielä hyvin, mutta jo toisella kerralla viikko myöhemmin homma meni pieleen. Palvelupaikan yhdyshenkilö totesi miehen olleen ulkoisesta olemuksesta päätellen päihtynyt.
Mies myönsi käyttäneensä kannabista. Rikkomuksen vuoksi hänelle varattiin seuraavaksi päiväksi aika kuulemiseen ja virtsatestiin. Mies ilmoitti, ettei pääse paikalle.
Kun mies ei tullut paikalle toisellakaan kerralla, päätti yhdyskuntaseuraamustoimiston johtaja päättää palvelun suorittamisen.
Keski-Suomen käräjäoikeus totesi miehen rikkoneen törkeästi yhdyskuntapalvelun suorittamisesta johtuvia velvollisuuksiaan. Suorittamatta jääneet 24 tuntia muunnettiin 24 päiväksi vankeutta.
Mies tuomittiin viime vuoden lokakuussa vuoden ja kolmen kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen törkeästä huumausainerikoksesta ja kahdesta varkaudesta. Oheisrangaistukseksi miehelle määrättiin 30 tuntia yhdyskuntapalvelua.
Yhdyskuntapalvelu olisi pitänyt suorittaa viidessä kuuden tunnin erässä. Palvelu keskeytyi siis vain yhden onnistuneen kuusituntisen jälkeen.
Syytteen mukaan miehen menettely ”on osoittanut kyvyttömyyttä ja haluttomuutta sitoutua tällaisen seuraamuksen edellyttämään päihteettömyyteen, eikä hänen siten voida olettaa selviytyvän valvontarangaistuksesta”.
”En mie nyt voi suorittaa rangaistustani, kun en pääse paikalle.”
Houkutteleeko ketään psykologiasta tai psykiatriasta gradua tai väikkäriä suunnittelevaa testata kriminaalien älykkyyttä ja verrata sitä rikoksentekofrekvenssiin ja uusimisalttiuteen? Uskoisin, että löytyy vahva käänteinen korrelaatio älykkyyden ja ammatti- ja taparikollisuuden väliltä.
Ja tyhmä kansa hurraa! Ei hyvää päivää taas miten viranomaiset touhuilee taas meidän veronmaksajien kustannuksella.
Yksi vuorokausi suljetussa vankilassa maksaa n. 200 euroa.
Yksi yö avovankilassa maksaa n. 150 euroa.
Lisäksi hän voi vaatia ihan vaikka vaan kiusallaan, että pääsisi vankeuden aikana mahdollisimman usein psykoterapiaan, joka kustantaa jälleen parisataa euroa laaki.
Siitä voitte vähän laskea kannattaako henkilö passittaa kiven sisään kannabiksen käytön takia. Alkoholi on 3000 kertaa haitallisempaa kuin kannabis. Onneksi ei kärynnyt kännissä. Olisi varmaan saanut elinkautisen.
Varmasti löytyy tilastoista näitä kun kaivellaan. Lainsäädäntö on vaan niin vanhoillinen, että tuo törkeäkin voisi olla kannabiksesta. Toki nyt myös taustalla varkauksia, joten luultavasti joku luuseri kyseessä.
Mutta asettakaapa itsenne asemaan, jossa olet korkeasti koulutettu, hyvässä/korkeassa virassa ja sinulta löytyy hallusta kaikille vaaratonta kasvia. Näitä nimittäin on uskomattoman suuri määrä, mutta kiinnijäämisen riski ilman virastojen listoilla oloa on minimaalinen. Tekopyhää syyllistää ja leimata kannabiksen käytöstä nykypäivänä enää yhtään ketään.
Se on Suomen laki, joka tekee susta narkkarin.