Musiikin aika alkoi jo tiistaina, mutta me musiikkimiehet pääsimme saapumaan festivaaleille vasta keskiviikkona kahteen illan konserttiin. Saimme heti täyslaidallisen ihmeteltävää silmiemme ja korviemme eteen. Menetimmekö kenties jotain ratkaisevaa eilisessä tiistain avajaiskonsertissa? Ehkä sittenkään emme, sillä osa tänään kuulemistamme teoksista oli esillä jo eilen. Musiikin ajan avauskonsertti pitää kuulijaystävällisesti yleensä sisällään palasia tulevan viikon keskeisestä konserttitarjonnasta.
Ensin suuntasimme matkamme kohti Viitasaaren kappelia, jossa esiintyi berliiniläinen jousikvartetti Sonar. Minulle tämä oli ”eka kerta”, kun sain kuulla ”livenä” nämä Anton Webernin kuuluisat bagatellit. Tätä musiikkia ja matemaattisen tasapainoista filosofiaa sen taustalla ihaili aikanaan jo itse Igor Stravinsky. Webernin ”pistemusiikki” kuullosti jo 1910-luvulla lähempänä nykyaikaista konserttimusiikkia. Hänestä on muuten hyvä aloittaa moderniin konserttimusiikkiin tutustuminen. Webernin kaikki teokset mahtuvat komeasti yhdelle cd-levylle!
Sonar jousikvartetin toisena kappaleena kuultiin William Engelen ”säveltämä” kappale, jonka perustana oli ennemminkin arkkitehtuuri tai kuvataide kuin perinteinen nuottiviivasto. Ihmekö tuo, kun säveltäjä on oikeastaan taiteilija.
Kvartetin ohjelman toinen osa koostui myös ihokarvoja hivelevän hienoista teoksista. Helmut Zapfin Bagatellit taisivat olla kunnianosoitus aimmille Webernin ”mitättömyyksille”, sillä sananmukaisesti bagatellit tarkoittavat mitättömyyksiä. Nämä Zapfin bagatellit olivat ikäänkuin Webernin bagatellit potenssiin kolme. Neljäs ulottuvaisuus muodostui puolestaan Sonarin uskomattoman taidokkaasta ja hallitusta soitosta. Konsertin kruunasi 1988 kuolleen nykysäveltäjäpiireissä palvotun italialaisen mystikon ja erakon Giacinto Scelsin viimeinen sävellys 5. kvartetto, joka käytännössä perustuu alusta loppuun f-sävelen spektriin.
Ilmeisen tyytyväisesti hymyileväisinä poistuimme kohti seuraavaa konserttipaikkaa.
Kun palaat pianon ääreen, älä unohda vasaraa!
Mustapukuinen mies seisoo liikahtamatta kuin vahanukke kiiltävän mustan ruumisarkkua muistuttavan soittimen äärellä. Äkkiä vahanukke liikahtaa ja flyygelin kaikki 88 kosketinta (= vasaraa pianon sisällä) painuu pohjaa melko kovalla voimalla. Sama toistuu rytmikkäästi. Kohta vahanukke paukuttaa pedaaleja, flyygelin kantta ja taas koskettimia puulaudalla saaden aikaan erikoisia rytmejä ja efektejä. Käännän katseeni sivulle kameraa kädessä pitävää muusikkoystävääni päin hieman pelokkaasti hymyillen.
Kuvassa konsertin lopussa Croenen käsittelemä piano oli kuuleman mukaan purettu nykyiseen asuunsa äskettäin Viitasaarella.
Taisin lopulta nauraa ääneen, kun huomasin ihka oikean vasaran kimaltelevan Frederik Croenen kädessä, kun tämä alankomaalaispianovirtuoosi saapui toistamiseen Kawai-flyygelin ääreen. Nyt oli vuorossa Johannes Kreidlerin Studie fur Klavier, Audio- und Videozuspelungia. Teoksen nimen mukaisesti luvassa oli pianonsoittoa, audiota ja videota, kuin myös pianon kannen vasarointia mezzofortessa eli ”puolikovaa”!
Välillä taustalla oleva valkokangas täyttyi pienistä Rubinsteineista soittamassa Scarlattia. Välillä itämainen nainen videolla soitti melodianpätkiä ja välillä hakkasi vasaralla flyygelin kantta. Taisin muuten nähdä saman tuon valkokankaalle monistetun naisen ennen konserttia odotusaulassa!
Tuosta biisistä mieleeni tuli kaikkein kuuluisimman Musiikin ajan säveltäjävieraan, John Cagen oppilas Nam June Paik, joka konsertoidessaan Tukholmassa sahasi vahingossa moottorisahalla jalkaansa suorassa lähetyksessä soitettuaan ensin hieman Chopinia. Kuulemma ambulanssikin saapui suorassa lähetyksessä hakemaan tämän Viitasaaren kävijän oppilaan!
Eikös se Nam June Paikin ole vieraillut Viitasaarella. Täytyy kysäistä huomenna, kun jatkamme seikkailuamme Viitasaarella!
Teksti: Jori Mäenpää
Kuvat: Juha ja Sini Hintikka
