ÄKS

Ylen Vanhusvahdista selvisi miten vanhukset saavat palvelua Äänekoskella

16.03.2015 10:06
Yle  julkaisi tänään sivullaan Vanhusvahdin josta selviää millaista palvelua Äänekoskelta saa vanhetessaan, kun ei enää selviydy kotona? Äänekoski selvisi hyvin ja huonosti. Henkilöstövaje, sosiaalipalveluiden saatavuus – näissä puutteita. 

 

Ylen Vanhusvahdin avulla pystyy tutkimaan, millä mallilla asiat Äänekoskella ja muissa Suomen kunnissa ovat ja sitä toteutuvatko vanhuspalvelulain vaatimukset. Vanhusvahtiin voi myös ilmoittaa, jos tiedot eivät vastaa omaa kokemusta.

Vuonna 2013 Äänekoskella väestöstä oli 9,8 pronsettia yli 75-vuotiaita.  Vanhusväestö lisääntyy vuoteen 2030 hurjasti jolloin yli 75-vuotiaita on jo peräti 16,4 prosenttia.

Äänekoskella iäkäs vanhus saa kiireellistä sosiaalipalvelua viimeistään seuraavana päivänä, kun laki edellyttää, että  kiireellisessä tapauksessa kunnan on annettava päätös myönnettävistä sosiaali­palveluista ja järjestettävä palvelut viipymättä niin, ettei vanhus jää ilman välttämätöntä huolenpitoa. 28 prosenttia kunnista onnistuu lain velvoittamalla tavalla, Äänekoski kuuluu 54 prosentin joukkoon.

Kirjallinen päätös ei-kiireellisistä sosiaali­palveluista yleensä tehdään Äänekoskella lainmukaan hitaasti, yli viikossa, mutta alle kuukaudessa. Sosiaali­huoltolain mukaan 75 vuotta täyttäneen henkilön on päästävä palvelutarpeen arviointiin 7 arkipäivän kuluessa riippumatta siitä, kuka arviointia on pyytänyt.

Äänekoskella ei tarvitse odottaa omaishoidontuen saamista kolmea kuukautta, mutta asunnon muutostöitä voi joutua odottamaan yli kolme kuukautta. Tehostetun palvelu­asumisen paikkaa ei myöskään tarvitse jonottaa lain vaatimaa alle kolmea kuukautta. Äänekoski kertoo, että tehostetun palveluasumisen paikkoja kunnasta löytyy melko riittävästi, kun puolessa Suomen kunnista niitä on riittävästi.

Laki ei ohjaa kuntia siitä, kuinka paljon rahaa omaishoitoon tulee varata. Kunnat budjetoivat vuosittain omaishoidon tukea varten tietyn könttäsumman rahaa. Se ei välttämättä riitä kaikille hakijoille, ellei kunta budjetoi tukeen lisävaroja vuoden aikana. Äänekoskella on budjetoitu tähän rahaa täysin riittävästi.

Äänekoskella voidaan iäkkään hoito järjestää kotona tai kodinomaisessa paikassa omaishoitajan lakisääteisen loman aikana – joskus. Laki omaishoidon tuesta takaa omaishoitajalle vähintään kolmen vuorokauden mittaisen vapaan kalenterikuukautta kohden. Palvelusuunnitelmassa tulee sopia, miten hoito vapaiden aikana järjestetään.

Kunnan vanhusten­hoitoon löytyy koulutettua työvoimaa suhteessa palvelun­tarpeeseen melko hyvin. Laista poiketen Äänekoskella ei nimetä vastuutyöntekijää jolta iäkäs ihminen saa tarvitessaan apua palvelujen toteuttamiseen ja yhteen­sovittamiseen.

Kyselyn seurantaviikolla Äänekoskella oli koti­hoidon yksiköissä hoiva­työhön osallistuvaa henkilökuntaa 42,03, kun suunniteltu henkilöstön määrä: 53,2 .

Vanhuspalvelulaki astui voimaan kesällä 2013 ja laki hiottiin loppuun tämän vuoden alussa. Mukaan tuli paljon vaatimuksia, joiden toteuttaminen jää kuntien kontolle. Nyt on jo tutukittu onko onko laki onnistunut tavoitteissaan. Lain toteutumista ja täytäntöönpanoa seuraavat Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ja Valvira saivat tehtäväkseen seurata ja arvioida vanhus­palvelu­lain täytäntöönpanoa. Ennen lain voimaantuloa THL teki laajan selvityksen vanhuspalveluiden tilasta kunnissa ja toimintayksiköissä. Kyselyyn vastasi myös Äänekoski. Kysely tehtiin uusiksi syksyllä 2014.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy