ÄKS

Yli 10 hengen yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset kielletty toukokuun loppuun asti – kesän osalta päätöksiä odotellaan vielä

08.05.2020 11:29
Toukokuun aikana ei pidetä minkään sortin yleisötilaisuuksia, ei ainakaan sellaisia, jossa on koolla yli 10 henkeä. Arkistokuva.
Aluehallintovirastot ovat tehneet tänään perjantaina tartuntatautilain mukaiset jatkopäätökset, joiden perusteella kaikki yli 10 hengen sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset ovat edelleen kiellettyjä. Kielto on voimassa 14.5.-31.5.2020 välisen ajan.

Kesän tapahtumia koskevia päätöksiä ei tehdä tässä vaiheessa. Sosiaali- ja terveysministeriö antaa aluehallintovirastoille ohjauskirjeen kesän osalta myöhemmin, jonka jälkeen aluehallintovirastot valmistelevat päätöksensä.

Kesän tapahtumakirjo on laaja, tapahtumia ja toimintaa on huvipuistoista erilaisiin leireihin ja kilpailuihin. Uusia päätöksiä koskevia selvitettäviä asioita ja huomioitavia näkökulmia on myös paljon ja päätökset pitää valmistella huolellisesti.

Aluehallintovirastot eivät tässä vaiheessa pysty antamaan vastauksia kesää koskeviin tapahtumakohtaisiin kysymyksiin, koska tarkempia ohjeita ja kriteerejä ei ole vielä laadittu. Kesää koskevat päätökset valmistellaan toukokuun loppuun mennessä ja niistä tiedotetaan sen jälkeen.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy