ÄKS

Yli 30 taloutta ilman sähköä Äänekoskella

09.01.2015 09:49 (muokattu 09.01.2015 10:22)

Elenian verkkosivujen mukaan Äänekosken alueella on tällä hetkellä 39 taloutta ilman sähköä. Sähköjen ennustetaan palaavan aamupäivän aikana. Viat johtuvat lumikuormasta, joka häiritsee sähköverkon toimintaa.

Konginkankaan pohjoispuolella esimerkiksi Höyhenniementien läheisyydessä on monia talouksia ollut ilman sähköjä jo torstai-illasta asti.

 

Valot ovat räpsyneet aamuyöllä myös Mämmen alueella, mutta nämä viat ovat korjautuneet hyvin nopeasti.
– Kun lumi tai puun kaatuminen aiheuttaa sähkökatkon, saattaa sähköt mennä hetkellisesti esimerkiksi 5 000:lta asiakkaalta. Sähköverkossa on kuitenkin on älyteknologiaa, joka paikantaa vikaa ja korjaa samalla itseään. Sähköt voivat palata tämän ansiosta tuhansille, jo muutamassa minuutissa. Suurempien vikojen, kuten sähköjohtojen katkeamisen korjaamiseen kuitenkin tarvitaan huoltomiehiä, ja siinä kestää hieman pidempään, kertoo Elenian viestintäjohtaja Heini Kuusela-Opas.

Lumikuormien aiheuttamat viat pyritään korjaamaan mahdollisimman nopeasti. Elenian jakelualueella Keski-Suomessa on tällä hetkellä lähes 1500 taloutta ilman sähköä.

Vastaa

  1. Tyytyväinen keskustan asukas. sanoo:

    Milloinka saadaan laki, että sähkölinjojen maa-alueiden vuokraajat, metsän omistajat velvoitetaan huolehtimaan sähkölinjojen lähellä olevien puiden kaatamisesta tai karsimisesta?

    Tietysti tämä nykyinenkin toimii, mutta tulee yhtiölle kalliimmaksi, että korjataan vikoja sitten kun niitä ilmenee…

    Sähkökatkot keskustassa harvinaisia, syynä tehtaan läheisyys.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy