Äänekosken Vapaaseurakunta aloittaa ylijääneen kouluruoan jakelun Äänekoskella maanantaina 21. syyskuuta.
Suolahdessa viime vuonna aloitettu kouluruoan jakelu on saanut huikean hyvää palautetta. Suolahdessa ruokaa vapaaehtoisvoimin jakavat Suolahden Työttömät ry ja Suolahden vapaaseurakunta. Nyt samanlainen kokeilu aloitetaan Äänekoskella.
– Olemme tehneet sopimuksen kokeilujaksosta, joka kestää 20. joulukuuta asti. Ennen joululomia keskustellaan sitä, miten jatketaan, sanoo Äänekosken ruokapalvelujen vs. ruokapalvelupäällikkö Raija Sällinen.
Äänekosken vapaaseurakunta ja muut mukana olevat vapaaehtoiset ovat kokeilusta innoissaan. Neuvoja on pyydetty Suolahden vapaaseurakunnasta, jolla on kouluruokajakelusta enemmän kokemusta.
– Olemme saaneet paljon hyviä neuvoja. Uskon, että kun tietoisuus kasvaa, niin tällaiselle jakelulle on tarvetta myös täällä Äänekoskella, Raija Kotila Äänekosken vapaaseurakunnasta kertoo.
Vapaaseurakuntalaiset jakavat ruokaa joka toinen viikko arkisin kello 13–13.30.
– Ihan kuka hyvänsä on tervetullut hakemaan ruokaa. Ruoka jaetaan paikan päällä omiin astioihin kotiin vietäväksi. On siis hyvä varautua tuomalla omat astiat. Mikäli ei ole omaa astiaa, veloitamme astiasta 50 sentin maksun, Kotila sanoo.
Äänekosken vapaaseurakunta lähtee mukaan ruokajakeluun avoimin mielin. Kokeilun aikana ruokaa noudetaan jaettavaksi ainoastaan Hiskinmäen koulun keittiöstä.
– Lähdemme aloittamaan toimintaa yksinkertaisemmalla mallilla, Kotila sanoo.
Vapaaseurakunnan väki tahtoo muistuttaa, että ruokaa ei voi kuitenkaan taata riittämään jokaiselle halukkaalle.
– On vaikea ennustaa, kuinka paljon ruokaa saadaan. Voi olla, että ruokaa ei edes saada joka päivä. Tähän on siis hyvä varautua, ettei tule pettymyksiä, Kotila sanoo.
Ruokapalveluiden henkilöstö on iloinen, että ruokajakeluun löytyi vapaaehtoinen toimija myös Äänekoskelta.
– Olemme enemmän kuin onnellisia. Tämä on aivan mahtavaa, Sällinen sanoo.
Koulujen tähderuoan jakelu Äänekoskella 21.9. alkaen
Parittomilla viikoilla arkisin klo 13–13.30
Äänekosken Vapaaseurakunta, Urheilukatu 2