ÄKS

Yrittäjä takahuoneessa, kun vorot iskivät – tekijöitä ei tunnistettu kuvista

16.10.2015 09:35
Jos valvontakameran kuvasta ei saa selvää, niin sillepä ei sitten mitään voi.

Äänekosken keskustassa toimivaan liikkeeseen iskeneet varkaat selvisivät teostaan rangaistuksetta. Ja mikseipä olisi, sillä kukaan ei tunnistanut tekijöitä.

Liikettä pitävä naispuolinen pienyrittäjä oli rikoksen tapahtuessa käymässä takahuoneessa. Liikkeessä kävi kaksi mieshenkilöä, jotka veivät liikkeen kassasta noin 160 euroa käteistä rahaa.

Nainen havaitsi rahojen katoamisen vasta anastuksen jälkeen. Hänellä ei ollut omia havaintoja ikävistä vieraista, mutta liikkeen valvontakamera tallensi tapahtuman. Liikkeen eteen oli pysähtynyt henkilöauto, josta nousi kaksi miestä. Tallenne paljastaa miesten käyneen nopeasti liikkeessä ja poistuneen paikalta samalla autolla.

Esitutkinnassa selvisi, että epäiltyjen tekijöiden henkilöauto oli tapahtuma-aikaan jyväskyläläisen noin 35-vuotiaan miehen omistuksessa. Mies kielsi käyneensä liikkeessä.

Syyttäjän mukaan auton omistaminen ei riitä näytöksi tekoon, sillä miestä ei voitu tunnistaa valvontakameran kuvista. Syyttäjä piti mahdollisena, että auto on ollut tekohetkellä toisten henkilöiden käytössä.

Koska anastettu omaisuus oli vähäinen eikä teosta seuraisi kuitenkaan sakkoja suurempaa rangaistusta, päätti syyttäjä, ettei rikosta ole syytä tutkia enempää. Näin äänekoskelaisyrittäjä jäi nuolemaan näppejä ja tekijät selvittämättä.

Varkaus tapahtui keväällä 2014, mutta syyttämättäjättämispäätös syntyi vasta reilu vuosi myöhemmin.

Vastaa

  1. vai niin... sanoo:

    Niin, joillekin 160:- saattaa olla vähäinen.

    Toki varas kuitenkin ansaitsee päänsilityksen, kuten aika monesti tapahtuu nyky-yhteiskunnassamma…olipa rikos miten vakava tahansa.
    Kohta pelottaa ja hirvittää ihan tosissaan.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy