Äänekoskelaispari testaa suhdettaan viettelysten saarella


Äänekoskelaiset Mari ja Eero laittavat suhteensa koetukselle viettelysten saarella. Kuva Nelonen, kuvaaja Lars Johansson.

Tänään keskiviikkona alkaa realitysarja Temptation Islandin kuudes tuotantokausi. Kotikatsomoihin jännitystä lisää parisuhdettaan testaamaan lähtenyt äänekoskelaisparikunta Eero ja Mari. 

 

– Lähihoitajan Mari ja yhdistelmäajoneuvonkuljettaja Eero eli ”Väpä” ovat seurustelleet puolitoista vuotta. Väpä kiinnostui Marista jo ensikohtaamisella, mutta Mari seurusteli vielä tuolloin Väpän kaverin kanssa. Parin vuoden päästä Marin sydän sykki Eerolle, kerrotaan Nelosen verkkosivulla.

Suhteen ajoitus oli kuitenkin haastava, sillä Väpää kutsui armeijan harmaat heti parisuhteen alkuvaiheessa. Väpän armeija-aikana itsensä yksinäiseksi tunteneella Marilla kävi pieni hairahdus, joka johti koston kierteeseen.

– Se on ollutta ja mennyttä. Ei vaivaa meidän suhdetta enää.

Nähtäväksi jää, kestääkö onni neljän viikon eron ja houkutukset.

Temptation Island Nelosella (ja Ruudussa) keskiviikkoisin ja torstaisin klo 21

 

 

Vastaa