ÄKS

Äänekoskelaisyritys kävi läpi kehittämishankkeen ja oppi, että modernia työyhteisöä johdetaan yksilölähtöisesti

29.08.2019 08:35
Hankkeen asiakastilaisuus järjestettiin elokuun lopulla Suolahden yhtenäiskoululla. Kuva: NewBeat Oy
”Kitke, kytke, huolla, putsaa” -kehittämishanke toi uusia työkaluja Äänekosken Kiinteistönhoidon arkeen ja avasi työntekijöille kanavia vaikuttaa työpaikkakulttuuriin.

 

Äänekosken kaupungin omistama Äänekosken Kiinteistönhoito on viimeisen puolentoista vuoden aikana kiinnittänyt erityishuomiota työntekijöiden hyvinvointiin ja osallisuuteen työyhteisössä. ”Kitke, kytke, huolla, putsaa” -kehittämishanketta ovat olleet toteuttamassa konsulttitoimistot New Beat Oy ja Personal Results Oy sekä läänintaiteilija Pauliina Lapio, ja osa rahoituksesta on saatu Työsuojelurahastosta. Hankkeen ytimessä ovat olleet yhtiön työntekijät.

– Prosessin aikana on otettu yllättävän iso digiloikka. Aikaisemmin kaikilla työntekijöillä ei ollut sähköpostia käytössä, ja tehdyt työt raportoitiin paperilla. Nyt tehdään kaikki sähköisesti ja mobiilissa. Hanke on vaatinut kaikilta heittäytymistä ja rohkeutta, mutta nyt meillä on hyvä pohja lähteä jatkamaan yhteistyöhenkeä ja avointa keskustelukulttuuria, projektikoordinaattori Leila Lindell totesi hankkeen asiakastilaisuudessa Suolahden yhtenäiskoululla.

Hankkeen aikana on koeteltu omia ja työyhteisön rajoja erilaisissa aktiviteeteissa. Ilmajooga, valokuvatyöpaja ja yhdessä musisointi saivat aikaan myös vastalauseita, mutta kuten muutoksessa usein, kiitos seisoo lopussa.

– Alkuun tässä oli vähän ristiriitasia tunteita siitä, onko muutos ja hankkeen toteutustapa hyvä vai ei, mutta projektin aikana vastustus on vähentynyt koko ajan. Myös soraäänet on kuultu ja otettu huomioon. Hankkeessa on ajatuksena ja päämääränä nimenomaan se, että jokainen meistä tarvitsee vähän erilaista johtamista ja vaikuttamista, toimitusjohtaja Antti Virmanen kertoo.

Työntekijöiden arjessa hanke näkyy konkreettisimmin esimiesmuutoksina ja uusina työskentelytapoina. Työ jatkuu vielä muun muassa henkilökohtaisilla keskusteluilla työntekijöiden ja lähiesimiesten kesken. Virmanen ja Lindell kokevat, että hanke tulee maksamaan itsensä moninkertaisena takaisin.

– Tässä on ajateltu meidän työntekijöiden parasta, heidän motivointiaan ja sitouttamista yritykseen, he toteavat.

Vastaa

  1. Käsi toisten taskussa... sanoo:

    Paljon tuli maksamaan, lukuja pöytään. Eiköhän tuo kaupungin varoilla kikkailu ala jo riittämään.

  2. Ennen oli ennen ja nyt on nyt. sanoo:

    Kyllähän tuo jo sitten oli aikakin loikata.Tuossahan on mahdollisuus poistaa työnjohto kokonaan välistä pois,kun porukka on itse ohjautuvaa. Säästöä syntyisi roppakaupalla.

  3. The Lystikkäät sanoo:

    Eiköhän jokainen osaa käyttää sähköpostia eikä siihen tarvita digiloikkaa ja heittäytymistä. Ensi keväänä sitten tulee euroviisuvoitto Pentti Kurikan opein, koordinaattorilla lienee viisu jo työn alla.

  4. Veki sanoo:

    Tuosta ei ymmärrä kukaan hölökkäsen pöläystä

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy