Äänekosken kaupunki tukee kuntalaisten avoimen korkeakoulun opintoja


Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 8.4.2019, että osana Hyvä arki –kampanjaa kaupunki korvaa kuntalaisten opintomaksuja kalenterivuoden 2019 aikana suoritetuista opinnoista enintään 10 opintopisteen verran per henkilö. Korvausta haetaan jälkikäteen. Äänekoskelaisiksi luetaan ne, joiden kotikunta on ollut Äänekoski 31.12.2018. Kaupungin maksaman korvauksen määrä opintopistettä kohden on avoimen yliopiston, tai avoimen ammattikorkeakoulun veloituksen mukainen, kuitenkin enintään 15 euroa/opintopiste.

Opintojen tulee olla Suomessa toimivan ja julkisessa valvonnassa olevan yliopiston tai ammattikorkeakoulun tarjoamia avoimen yliopiston tai avoimen ammattikorkeakoulun opintoja. Huomioon otetaan ainoastaan kalenterivuoden 2019 aikana suoritetut opintopisteet.

Kaupungilla on menossa myös kartoitus kaupunkilaisten opintotoiveista lukuvuodelle 2019-2020. Käynnissä olevassa äänestyksessä et sitoudu opiskeluun, vaan vaikutat opintotarjontaan. Tulevista opinnoista voi äänestää kaupungin internetsivujen kautta 28.5. mennessä. Kysely löytyy osiosta Kasvatus ja koulutus / avoin korkeakouluopetus.

Kyselyyn vastaamisen jälkeen voi osallistua halutessaan arvontaan, jossa palkintona ovat liput MM-ralleihin tai Keitele Jazziin.

Vastaa