ÄKS 200! Mitä miettii ulko-äänekoskelainen tekijämme, pitkän linjan tietäjä, media-alan tiukka ammattilainen ja äksäläinen Reijo Honkonen. Miltä ÄKS näyttää, tuntuu ja maistuu?
Jahas, nyt olisi taas yksi hyvä syy poksauttaa kuohuviinipullo ja syödä kakkua niin paljon että napa tirisee. Kiitos siitä ÄKSälle. Oli nimittäin ihan hilkulla, että nämä pippalot meinasivat jäädä minulta ihan vallan väliin. Näin olisi käynyt, jos en olisi aikanaan vastannut tuntemattomasta numerosta tulleeseen puheluun.
En tiedä, mikä minuun silloin meni, miksi vastasin. En yleensä osta sukkia, alushousuja enkä varsinkaan lehtiä puhelinmyyjiltä. Nyt ostin, enkä tyytynyt mihinkään Tekniikan Maailman pätkätilaukseen. Ei sinne päinkään. Harakan Timo onnistui houkuttelemaan minut lilliputtisijoittajaksi ÄKSään. Samalla urkeni pakinoitsijan ura, kun rupesin rustaamaan Äksymies -pakinoita.
MUTTA MIKSI lähdin mukaan ÄKSään? Takana oli lähes kaksikymmentä vuotta yrittäjäelämää ja edessä häämötti ihan toisenlainen elämä opettajana. Luulin jättäneeni entisen elämän lopullisesti taakseni. Olin mielestäni jo tehnyt oman osani maan talouden hyväksi työllistämällä itseni ja luomalla vuosien varrella kymmenille ihmisille työpaikkoja. Ja Äänekoskikin oli koteloitunut aivoissa poimujen väliin tilaan, joka ei herättänyt enää minkäänlaisia tunteita. Se oli vain paikka, jonne kohtalo oli heittänyt minut elämäni kahdeksikymmeneksi ensimmäiseksi vuodeksi. Ei vihaa, ei rakkautta, vain kädenlämpöisiä kohtaamisia hautajaisissa.
OLEN VASTA viime aikoina pystynyt ratkaisemaan arvoituksen. Nyt tiedän, mikä minuun meni, miksi vastasin myöntävästi. ÄKSän yritysideassa on paljon samanlaisia piirteitä, joita 1980-luvun alussa savonlinnalaisten kavereitteni kanssa perustamassamme mainostoimistossa oli – ja on edelleen. ÄKSäkin on tekijöittensä oloinen ja näköinen. Se ei pröystäile eikä pönötä organisaationsa koolla eikä se ole tittelinkipeä. Käytävillä ei kulje content managereita, advisereita eikä muitakaan visertäjiä. Meininki on rentoa ja mutkatonta.
Minulle ÄKSässä on kuitenkin itsekkäästi ajatellen kaikkein tärkeintä se, että ÄKSän porukan kautta olen saanut uusia hakasia, joiden avulla olen alkanut kiinnittyä takaisin Äänekoskeen. Se ei ole sama Äänekoski, josta tukka vielä päässä ja trumpettilahkeet lepattaen aikanaan lähdin. Ja se on hyvä se. En ole koskaan ollut kova muistojen perään. Muistot eivät olisi saaneet minua pohtimaan paluuta Äänekoskelle. Tämä hetki kiinnostaa enemmän, koska se on aina uutta ja jännää täynnä. Ihan niin kuin ÄKSäkin.
Reijo ”Repe” Honkonen
lilliputtisijoittaja
