Biotalous- ja Juustopäivät siirtyvät elokuulle


Vuoden 2018 tapahtuma keräsi valtavasti väkeä tutustumaan paikallisiin toimijoihin. Kuva: Biotalous- ja juustopäivät 2018

Viidennet Biotalous- ja Juustopäivät oli tarkoitus järjestää Pankkarilla toukokuun lopulla. Koronaviruksen vuoksi ajankohtaa on siirretty eteenpäin.  

 

Pari edellistä kertaa Biotalous- ja Juustopäiviä vietettiin lukiolla, niin sisä- kuin ulko-osastoilla. Tämän vuoden yleisötavoitteeksi on laitettu yli 5000 kävijää.

– Viime vuonna messut tavoittivat yli 3500 kävijää ja näyttelyosastoja oli yli 50. Tämän vuoden yleisötavoite on yli 5000 kävijää. Messuilla on varattu runsaasti tilaa kaupallisille yrityksille, joilla on myös mahdollisuus myydä tuotteitaan sekä järjestöille jotka voivat esitellä toimintaansa, Biotalous- ja Juustopäivien luotsi, Pekka Häyhä, kertoo tapahtuman Facebook -sivuilla.

Pekka Häyhä kertoi ÄKSälle aiemmin, että kesän messut ovat kiinnostaneet näytteilleasettajia.

– Noin viitisenkymmentä näytteilleasettajaa on jo ilmoittautunut messuille, Häyhä kertoi.

Messut on siirretty nyt alustavasti elokuun 7. päivään.

 

Vastaa