ÄKS

Henna Salonvaara on ÄU:n uusi toiminnanjohtaja: ”Tonttia on jo katseltu Äänekoskelta”

27.03.2020 09:26
ÄU:n toiminnanjohtaja Henna Salonvaara.

 

Maaliskuussa Äänekosken Urheilijoiden toiminnanjohtajana aloittanut Henna Salonvaara pitää Äänekosken liikuntaharrastuspaikkojen tarjontaa erittäin hyvänä ja monipuolisena.

Henna Salonvaara asuu Jyväskylässä, mutta Äänekoski on hänelle tuttu paikka. 

– Äitini on ollut Äänekoskella töissä jo vuosien ajan, Henna sanoo. 

Jyväskylän liikuntatieteellisestä tiedekunnasta terveystieteiden maisteriksi valmistuneella Hennalla on karttunut työkokemusta nimenomaan lasten ja nuorten liikkumisen parissa pian jo vuosikymmenen ajan. Hennan sydäntä lähellä on lasten ja nuorten liikkumisen lisääminen, ja sen myötä terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Koronavirus aiheuttaa omat rajoituksensa työntekoon. 

– Viruksesta huolimatta työt ovat lähteneet mukavasti vauhtiin ja nyt onkin erinomainen hetki kehittää seuran toimintaa. Toivomme tietysti, että tilanne raukeaa mahdollisimman pian, jotta harrasteryhmät pääsevät taas pyörimään. Kannustamme sillä välin kaikkia liikkumaan omatoimisestI, Henna sanoo. 

ÄU: ssa on noin 450 jäsentä. Hyvin menestyneitä urheilijoita riittää perinteisen seuran paidoissa. ÄU:n puheenjohtaja Markku Rautiainen sanoo, että kivijalkaa seuratyölle on tehty päämäärätietoisesti: 

– Edellinen toiminnanjohtajamme, Sini Hokkanen, ennätti tehdä seuralle toimintakirjan, johon on mietitty seuramme arvot, visiot ja stategiat. 

– ÄU on erittäin kehityskelpoinen seura, nimenomaan sellainen, joka haluaa kehittyä ajan hengen mukaisesti. Täällä on tehty hyvät pohjatyöt, joten tästä on upea jatkaa seuran toiminnan kehittämistä. Päätavoitteemme ei ole kasvattaa huippu-urheilijoita, vaan mahdollistaa lapsille liikkumiseen edellyksiä, Henna sanoo. 

HENNALLE ON muodostunut käsitys työnkuvan monimuotoisuudesta, sillä ÄU:ssa harrastetaan liikuntaa monella eri rintamalla. Erityisesti seura tunnetaan menestyksekkäistä yleisurheilijoistaan. 

– Erityispainopisteeksi laitan terveyden ja hyvinvoinnin näkökulman. Toki työhöni kuuluu myös paljon hallinnollisia asioita sekä  liikuntakerhojen vetämistä. Nyt on menossa tutustumisvaihe niin liikuntapaikkoihin kuin harrastajiin ja vetäjiinkin, Henna sanoo. 

Henna tavoittelee ÄU:n toiminnasta yhä organisoidumpaa, suunnitelmallisempaa ja laadukkaampaa. 

– Sellaista, jotta seurassamme on yhä useampien hyvä harrastaa. Otamme eettiset asiat entistä vahvemmin huomioon, ja toimimme siten, että vanhemmat voivat jättää luottavaisin mielin lapset kerhoon ja harrastuksiin. Toiminta on koordinoitua ja suunnitelmallista, sellaista, jossa ammattimainen ote näkyy. Laadukkaan toiminnan ylläpito ei onnistu ilman talkoolaisia, ja haluan antaa heille jo tässä suuren kiitoksen, Henna sanoo. 

AVOINNA OLLUT toiminnanjohtajan osa-aikanen pesti kiinnosti, sillä hakijoita oli peräti seitsemän. 

– Olemme avopuolisomme kanssa jo ennättäneet harkita Äänekoskelle muuttoa, sillä kaupunki vaikuttaa kiinnostavalta, ja harrastusmahdollisuuksiltaan lupaavalta. Tonttia on katseltu, Henna paljastaa. 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy