ÄKS

Joulumantelin 20. luukku: The Steffanssons – Joulu alkaa vintiltä

20.12.2019 04:05
Mona, Marjo ja Mimi Steffansson tarttuivat joulumantelihaasteeseen.
Marjo Steffansson kertoo, että joulunaluspuuhat lasten kanssa on ykkösjuttu – olkoonkin sitten lapset  jo kasvaneet aikuiseksi! 

 

Kun pohtii elämän menoa, huomaa, että kirkasilmäiset, kodin jouluperinteistä nauttivat lapsoset ovat kasvaneet aikuisiksi hujauksessa. Tästä huolimatta perinteet ovat tärkeitä: tietyt joulukoristeet kaivetaan vintiltä ja asetellaan omille paikoilleen. Joulu alkaa vintiltä syntyi Steffanssonin perheen Marjon, Maxin, Monan ja Mimin yhteistyön hedelmänä Joulumanteliin.

– Joka vuosi toistuu sama kuvio: jouluvalot ovat solmussa. Vaikka joulun valmistelua pyritään pitämään kiireettömänä, niin joulun purkaminen tapahtuu lennossa. Silloin ei ennätä ajatella, että kiireessä tehdyt ratkaisut kostautuvat viimeistään seuraavana jouluna, äiti-ihminen Marjo Steffansson kertoo selvitellen jouluvalojen solmuja.

Siitä se ajatus sitten lähti – sanoituksen osalta nimittäin.

– Kolme minuuttia siinä meni, ja lyriikka oli kirjattu ylös, Marjo sanoo.

Seuraavaksi muusikkotytär Mimi asettui pianon ääreen. Hän päätti pistää kappaleeseen runsain määrin tuttuja joululaulun kliseitä: löytyy modulaatio, paljon kilkuttimia sekä patarummut!

–  Meni viisi minuuttia, ja sävel oli pyöräytetty paperille. Mukaan on ympätty myös eräästä tunnetusta joululuausta tuttu harmonia, Mimi vinkkaa.

Mona tarttui haasteeseen ja mikrofoniin äitinsä ja sisarensa tavoin.

– Hommaan valjastettiin vielä velipoika Max kuvamaan ja editoimaan musiikkivideo – ja niin oli  korsi kannettu joulumantelikekoon, Mona kertoo into piukeana.

sanat: Marjo Steffansson

sävellys, sovitus, miksaus, masterointi sekä soittimet: Mimi Steffansson

laulu: Marjo, Mimi ja Mona Steffansson

videon kuvaus ja editointi: Max Steffansson

Iso kiitos videon kulisseista Äänekosken K-Citymarketille ja Wille Olohuone ja Keittiöön!

 

 

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy