ÄKS

Keitelejazz ei soi ensi kesänä – koko festarin tulevaisuus vaakalaudalla

06.02.2020 17:30 (muokattu 06.02.2020 17:33)
Keitelejazzin tulevaisuus on nyt vaakalaudalla. Loppuuko 34 Äänekosken kesää tahdittanut festari kokonaan – se ratkaistaan Äänekoski Jazz ry:n vuosikokouksessa. 

 

Keitelejazzin tulevan kesän ohjelmistokiinnitykset on nyt peruttu. Toiminnanjohtaja Päivi Kaasinen kertoo, kuinka ratkaisu tehtiin raskain mielin.

– Olemme peruneet alkuviikosta jo kiinnitetyt bändit. Se harmittaa, kun olimme ennättäneet tehdä todella paljon töitä ensi kesää ajatellen. Totesimme, että taloudellinen riski on meille aivan liian suuri, eikä meistä kukaan ollut enää halukas lähteä omaa omaisuuttaan laittamaan rahoituksen pantiksi, Kaasinen huokaa.

Taloudellinen riski on kasvanut vuosi vuodelta.

– Joka vuosi ovat kulumme kasvaneet, mutta emme ole halunneet lähteä nostamaan pääsylippujen hintaa. Uusi lakimuutos nosti bändien taksoja, kun keikkapalkkioihin lisätään kymmenen prosentin arvonlisävero, Kaasinen laskee.

Kaupungin kanssa ei syntynyt toivottua sopimusta. Asian pitkittyminen ei auttanut tilannetta lainkaan, sillä uusia rahoituskuvioita ei enää tässä vaiheessa voi lähteä tekemään.

– Sopimus kaupungin kanssa heikentyi kahdesta edellisestä vuodesta niin paljon, ettemme yksinkertasesti uskalla lähteä tekemään 35. Keitelejazzeja. Kaupungin kanssa käydyt neuvottelut olivat viimeinen niitti, Kaasinen sanoo.

Keitelejazzin sydän löytyy johtokunnan lisäksi satapäisestä talkoojoukosta.

– Fiilis on nyt hyvin surullinen, toisaalta helpottunut. Nyt on areena vapaa jonkun tahon tulla järjestämään jotakin, Kaasinen sanoo väsyneenä.

Ilahduttaako Keitelejazzit vielä Äänekoskella, se ratkaistaan Äänekoski Jazz ry:n vuosikokouksessa torstaina 5. maaliskuuta klo 17.30. 

Vastaa

  1. Rasvakaapeli sanoo:

    Toivottavasti Leppänen järjestää meille sitä mitä hakuamme kuulla, eli ysäriä

  2. Juhani sanoo:

    Kulttuurivihamielisyys. Äänekosken raskaasti leipiintyneiden päättäjien perisynti.

    1. Petteri Nieminen sanoo:

      Ainoa kesätapahtuma tällä kylällä ja siitäkin luovutaan.Tähän se tämän Pankkari areenan ja tulevan tarpeettoman lumetusjärjestelmän hankinta johtaa jostain on luovuttava.Toivoton taisto tuhlaamista vastaan kaikuvi kannel lohduta laulu ei rastaan.PPP

      1. Juhani sanoo:

        Ei ole ainoa kesätapahtuma, joskin ainoa laadukkaan elävän musiikin kesätapahtuma akselilla Suolahti–Äänekoski, jotka mielestäni tulee tarkastella yhtenä kokonaisuutena, koska ne yhdessä muodostavat Äänekosken keskiön. Selvästi pienemmän mittakaavan tekemistä mutta korkeaa laatua edustaa puolestaan vaikkapa Sumaisten rautalankafestivaali Shake. Niin sanotun tusinatavaraluokan live-musiikkitapahtumia sekä laadukkaitakin ei-musiikkipainotteisia muita kesätapahtumia sen sijaan on useampia.

  3. Mika sanoo:

    Äänekosken kaupunki taas jyllää. Mitä järkeä on rakentaa uusia paikkoja Äänekoskelle, jos kulttuuritarjontaa ei avusteta? Ei mitään.

  4. Jizz Keitele sanoo:

    Silti Suolahtisaliin on varaa hankkia pienen piirin katseltavaksi kaikenlaista pimpelipompelia, joiden lipunmyynti ei varmasti ole voitokasta.

  5. Kire sanoo:

    No järjestäkää joku pienenpimuotoinen kiva esiintyjä jne…..markkinahumu ilta.

  6. Bullriver sanoo:

    Keitele Jazz tunnetaan koko maassa. Iso merkitys kaupungin imagolle. Surullista jos kaupungin päättäjät ei tätä näe.

  7. Teemu lahti sanoo:

    Eikä pelkästään päättäjien, kyynisyys ja negatiivisuus jyllää

  8. Veronmaksaja sanoo:

    Tästä nyt on ennenkin väännetty kaupungin kanssa. Totuus on kuitenkin se, että festivaalin kallis totetusmuoto ei ole kannattava vieläkään.
    Jos pop/rock iltoihin riittää porukkaa, ei ne riitä
    kannattelemaan oikeaa ohjelmaa, johon ei porukkaa saada tarpeeksi. Tämähän ei ole Jazz ry:n ongelma, koska he haluavat järjestää jazz festivaalin, eikä pop/rock festaria.
    Varmasti festarille tilausta olisi, mutta se vaatisi paljon paikallista voimaa,jotta se saadaan kattamaan kulut.
    Paikallisella voimallahan voisi viitata myöskin lipun ostaviin asukkaisiin, joita joka vuosi on vähemmän paikalle vaivautunut.
    Köyhiä tehtaalaisia saatiin sentään joitakin , ammattiliiton osaston tukiessa lipun ostoa.

  9. Hannu Liimatainen sanoo:

    Järjestäkää tapahtuma pienimuotoisempana. Keikat sisätiloihin, ravintolat, Areena Pankkari, painotalo, jne. Akustiikka on heikompi kuin trumpetti teltassa, mutta eipä tarvitse maksaa telttojen vuokriakaan. Kaupungin tuki tulisi kaupungin tiloissa osin tilavuokrien muodossa.

    Aivan kohtuutonta, että yhdistys ja sen hallitus kantaa suuren vastuun tapahtuman taloudesta.

    1. Hannu Liimatainen sanoo:

      Suolahti-sali unohtui, siellä on akustiikka kohdillaan

      1. Blur eyes sanoo:

        Sisätiloissa konsertit ois ok. Tänne on hommattu vetonauloiksi niitä samoja onko hyvä meininki-artisteja jotka kiertää kaikki festarit Suomenmaalla. Muutama yksittäinen jatsahtava tai joku ulkomaan elävä joka voisi heittää Suomessa ylim, tynkäkeikan halvalla, esim. Santana jne. jonka musa sopinee kaikenikäisille, lisäksi Vehkalan & kumpp. Juice ja Leevings, eikö niitä voi esittää muulloinkin kuin joulunaikaan.
        Viime kesän rantalava toisaalta oli kiva veto mutta musa vaan oli kauheeta kun satuin istuttamaan nurmelle.

        Ymmärrän kaupungin kannan, suurin osa ei koe teltassa käppäilyä kotoisiksi. En tunne minäkään, alue on pieni ja aidattu, puupenkit, märkä maalattia haisee sateella homeelta. Kaljaa pitäisi kitara muuten käy aika pitkäksi. Kaupungin johto luottamusmiehineen saa ilmaiset liput. Ei naurata.

        Toivottavasti kaupunki lopettaa tukensa myös E4:lle. Työntekijöillä ym kaupungin viskaaleilla on ollut mahdollisuus käydä katsomassa kesän teatteriesitys ilmaiseksi. Esitykset on yhtä humpanpumppaa ja diipadaata. Vuodesta toiseen sama kulunut juoni, yhtä kohellusta aina. Viime kesäinen veti pohjat vaikka itse lehdissä kehuvat esitystään ja yleisöennätyksiään. Mistäköhän ennätykset johtuu? Työntekijöille kesäilotteluihin voisi tarjota vaihtoehtoja.

        Vai meneekö rahat näihin suuruuden hulluihin rakennelmiin. Mukulakiviin ja liikenneympyröihin, rakennuksiin joita puretaan ja rakennetaan uudelleen vähän eri kohtiin. Kiinalaiset rakensivat muutamassa päivässä sairaalan virukseen sairastuneille.
        Samaa meininkiä toivoisi vanhusten huoltoon
        On tyhjää tilaa mitä nopeasti saneeraisi. Kotona on muistisairaita, päästänsä sekaisin olevia ihmisiä, ei ainoastaan vanhuksia. Yhteisöllisyys tuo turvallisuuden tunteen ja virikettä elämään, mahdollisesti turruttavaa lääkitystä voidaan silloin vähentää.

        1. Bull River sanoo:

          Itse 90-luvulla Keitele Jazzin huikeat illat kokeneena, olen sitä mieltä että paikka Häränvirran vieressä on mitä mainioin. Teltassa oli uskomaton tunnelma. Nyt kannattaisi pyytää myös ammattilaisapua hienon tapahtuman markkinointiin. Toivon että tärkeä tapahtuma seutukunnan imagon kannalta saa jatkoa.

  10. Lätsä 45 sanoo:

    Suolahteen valmistuu talven aikana uusi konsettisali, voitaisiin siirtää Keitele jazz sinne, ei tarvitse telttoja pystyttää ja akustiikka pelaa paremmin kuin teltoissa, ja mikä parasta se ei ole Suolahtisali kun koskelaiset eivät siitä tykkää? Ja se on myös Keitele järven vieressä. ” se on Keitele Jazz Suolahti”

    1. sokka irti sanoo:

      Oletko hjuumormies kun en ole kuullutkaan moisesta? Mutta kerro lisää.

  11. Janne korhonen sanoo:

    Kiitos jazzien hallitukselle ja vapaaehtoisille ! Toivon teille voimia vielä nousta tästä . . .

  12. Nipistettykin raha pelastaisi, jos tahtoa on. Haloo Kulltturitoimi! sanoo:

    Äänekoski on saanut ’näköisensä’ kulttuurintoimen, ja ilmapiiri muutenkin on ollut kulttuuriin päin aikalailla outo ja jopa sorsiva tilavuoksineen.
    Torikan konsertin surkuhupaisa stailaus oli myös hyvä esimerkki toimiston kyvykkyydestä (!) ja tilannetajusta. Tehdään vain se ehdoton minimi millä palkka ansaitaan. Silitysraudan käyttö kun ei kuulu työnkuvaan, niin sitten sitä ei luonnollisesti käytetä. Tuloksena oli sitten aika kyhäelmä lavaksi… En siis voi nähdä sieluni silmillä että Keitelejazzia sieltäpäin olisi mitenkään haluttu pelastaa, sehän olisi aivan liikaa vaivaa!

    Muisteloita viimeajoilta: rahaa, mikä oli varattu kulttuuriin 2018, Pohjolainen säästi ja se raha sitten laitettiin bonuksena Suolahden jääkiekkohalliin. Kymmeniätuhansia euroja! Vai oliko se jopa 80 t? Ja kuinka paljon laitettiin rahaa niihin hiihdon SM-kisoihin? Paljonko meni kaupungin rahaa Pankkarin ostamiseen minkä piti olla ihan privaatisti omistettu? Paljonko laitetaan rahaa lumetuskoneisiin? Ei noista summista olisi voinut nipistää tukun Keitelejazzille?

    Ja hei, missä se valittu Vapaa-ajan johtaja Paula Kemppainen on? Vapaa-ajalla loppumattomiin? Kuinka monta vuotta sitten hänet palkattiin? Kuinka kauan se heti pestinsä alussa alkanut äitiysloma kestää? Ei ole kuulunut mitään! Ei tiedotusta kuinka kauan kippari puuttuu. Onko hän yhä tulossa?

    Nyt taitaa olla niin että kaikki kulttuurinteko sälytetään yksittäisien ihmisien että järjestäjien ja järjestöjen hartioille, Yksityisten rahapusseille, ja näin ’viisaasti’ kaupunki säästää kulttuurirahat ihan johonkin muuhun, niinkuin koettu on. Kun taas taloudellinen stressi on järjestäjäparkojen kontolla. Jos kaupunki siis sysää järjestömiset muille, sitten tukisi reilulla kädellä mm. Shakea, Eloriehaa, Route Kuusysiä ja La Kala-Oopperaa.

    Summa summarum: Keitelejazz olisi hyvä olla jatkumossa sekä kaupungin olisi sitä tarpeen tukea, koska jazz-tapahtuma luo balanssia tuohon ’tehdasimagoomme’. Tehdaskaupunki jolla on kulttuuria on parempi mielikuvana kuin vain silkka tehdaskaupunki.
    Toki meillä on muitakin kesätapahtumia, mutta kyllähän se Keitelejazz on/oli kiistatta suurin ja kaunein paikallinen kultturitapahtumamme, josta hyötyi niin paikalliset yrittäjät, kuulijat, muut kulttuurinjärjestäjät (ketjureaktio) että ihan tavalliset tallaajat, koska se toi eloa uneliaaseen kesäkaupunkiimme.
    Keitele Jazz on nyt kuollut, Mutta eläköön Keitele Jazz yhä kauniimpana tulevaisuudessa.

  13. Bullriver sanoo:

    Paikalliset suuryritykset, Metsä ja Valtra voisivat tässä rientää apuun. Voisivat viedä myös vieraitaan Keitele Jazziin, ainutlaatuiseen miljööseen.

    1. Aapee sanoo:

      Nyt olisi aika herättää henkiin vanhat kunnon Palokuntajuhlat! Tutummin sanottuna ”alkoholistien syyskatselmus”! Saataisiin järjestyshäiriöitä koko rahalla ja poliisille töitä.

    2. Sisko sanoo:

      En ole varma viime vuoden osalta, mutta aiemmin joidenkin yritysten ”tuki” oli Smartum-setelit. Yrityspuolella niillä tuetaan henkilöstön hyvinvointia. Kukin voi sitten päättää, maksaako niillä konserttielämyksiä, kuntosalikäynnit, elokuvat, lasketteluliput. Keitele Jazzin lippuja niillä ei voinut maksaa. Sen verran kalliit liput sinne kuitenkin oli, että monella jäi ostamatta. Ymmärrän kyllä järjestäjän puolesta, että hinnat on pidettävä sellaisina, että niillä katetaan kalliit esiintyjät ja muut kulut. Työntekijäthän ovat olleet paikalla talkoolaisina ilman korvausta, itsekin monta kertaa. En tiedä, maksettiinko raha sitten yrittäjäjärjestölle.

      Nuo Smartumit, joko setelit tai nykyään Smartum-kortti, on monelle ainoa mahdollisuus harrastuksiin, kun työssäkäyvänkin talous voi olla tiukilla. Eikä niitäkään kaikissa yrityksissä anneta. Metsä Groupista en tiedä, Valtra ei niitä jaa vaan tukee liikuntaharrastuksia muilla tavoin, kulttuurin tukemisesta en tiedä. Joissakin yrityksissä, ja julkisellakin puolella Smartum tukea voi saada jopa 200 €/hlö/vuosi, jopa enemmän. Tuki voi riittää vaikka huippuartistin konserttilippuun Hartwall-areenalla.

      Ilmeisesti täällä kaupunki jakaa sitten henkilökunnalle ilmaislippuja, en ole kuullutkaan ennen. Sen tiedän, että samat valtuuston jäsenet ovat joka kihauksessa, kaipa saavat ilmaiset liput, jopa ”VIP”-liput.

  14. Keitelejazzin voittanutta tapahtumaa ei lähimaillakaan sanoo:

    Aika iso joukko on moittinut koko tapahtumaa sen vuoksi, että tapahtuman nimessä lukee jazz. Originaalia jazzia Keitelejazz-tapahtumassa ei ole juurikaan kuultu eikä nähty pitkiin aikoihin. Jos paikkakuntalaiset olisivat uteliaisuuttaan lähteneet tapahtumaan edes yhdeksi illaksi kesässä, olisi se suurella todennäköisyydellä ollut positiivinen kokemus. En usko kenenkään olevan niin musiikkia vierastava, että kokemus voisi olla kielteinen.Tavata tuttuja kauniilla luonnonläheisellä Häränvirran rannalla mukavan taustamusiikin soidessa. Ottaa siinä vähän suun kostuketta seurustelun sujuvoittamiseksi. Ihan aina ei sää ole ollut kesäisen kaunis tai lämmin. Kuitenkin ystävien tapaaminen ja mukavan musiikin kuuntelu siinä sivussa on terapeuttistakin. Voihan itku, jos tuota en saa enää koskaan kokea.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy