Keräysrekka täyttyy kodin vaarallisista jätteistä


Sammakkokangas Oy:n toimitusjohtaja Outi Ruuska iloitsee ihmisten innokkuudesta lähteä tuomaan kodin vaaralliset jätteet mobiilikeräykseen.

Suolahden ja Äänekosken torille parkkeeraava vaarallisten jätteiden keräysrekka on odotettu juttu.

 

Kevät on aikaa, jolloin alkaa kodeissa ja ulkorakennuksissa tapahtua. Kevätsiivouksen yhteydessä löytyy usein jätteitä, joita ei voi eikä saa tavallisen sekajätteen joukkoon laittaa.

Sammakkokangas Oy järjestää viime kevään tavoin vaarallisten jätteiden keräyksen. Suuren suosion saavuttanut rekka on tänään tiistaina Suolahden torilla klo 17 saakka. Rekka parkkeeraa Äänekosken torille torstaina 9. toukokuuta klo 13-18.

Vaarallisista jätteistä ei peritä vastaanottomaksua vaan toiminta katetaan perusmaksulla. Läpi vuoden kodin vaarallisia jätteitä vastaanotetaan jäteasemilla ja jätekeskuksessa ilman vastaanottomaksua.

– Täällä on ollu kova sutina päällä heti alusta asti, kertoo Sammakkokangas Oy:n toimitusjohtaja Outi Ruuska. 

​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Vaarallinen jäte (entiseltä nimeltään ongelmajäte) on käytöstä poistettu aine tai esine, joka voi aiheuttaa erityistä vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle.

Esimerkkejä vaarallisista jätteistä:

– energiansäästölamput ja muut loisteputket 

– paristot

– lääkkeet, neulat ja ruiskut  

– akut

– jäteöljyt, öljynsuodattimet ja muut öljyiset jätteet 

– liuottimet kuten tärpätti, tinneri, asetoni, bensiini, polttoöljy ja liuotinpitoiset pesuaineet  

– märät maalit, liimat ja lakat

– painepakkaukset, kuten aerosolipurkit (hölskyy tai pihisee) 

– puunsuoja- ja kyllästysaineet

– emäksiset pesu- ja puhdistusaineet 

– torjunta- ja desinfiointiaineet 

– voimakkaat hapot kuten rikkihappo 

– sammuttimet ja kaasupullot 

– uudenvuodentinat  (EU on kieltänyt tinan myynnin kuluttajatuotteissa 1.3.2018 alkaen.)

– elohopeakuumemittarit.

Vastaa